Aarne Pelkonen

Baritoni Aarne Pelkonen on nuoren polven menestyneimpiä ja kysytyimpiä ooppera- ja
konserttilaulajia Suomessa. Hänet muistetaan vuoden 2013 Lappeenrannan laulukilpailujen ja vuoden 2015 kansainvälisen Sibelius-laulukilpailun voittajana.

Pelkonen on opiskellut laulua mm. Sibelius-Akatemiassa Marjut Hannulan johdolla, Berliinissä prof. Thomas Quasthoffin luokalla sekä useilla mestarikursseilla opettajinaan mm. Thomas Hampson ja Barbara Bonney. Liedopettajista mainittakoon Wolfram Rieger, Gerold Huber, Heikki Pellinen ja Ilmo
Ranta.

Kausina 2015-2017 Pelkonen kuului Oldenburgin oopperan solistikuntaan, jossa hänen roolejaan olivat mm. Figaro Mozartin Figaron häissä, Donner Wagnerin Reininkullassa ja Pallante Händelin Agrippinassa. Vuonna 2019 hän debytoi Suomen Kansallisoopperassa Jaakko Kuusiston Jää-oopperan pääroolissa. Tämän jälkeen Pelkosen näyttämörooleihin on kuulunut mm. Ping Puccinin Turandotissa ja Donald Brittenin Billy Buddissa.

Aarne Pelkonen on aktiivinen konserttilaulaja sekä Suomen Lied-akatemia ry:n perustajajäsen. Yli 10
vuoden duoyhteistyö pianisti Juho Alakärpän kanssa on saanut tunnustusta kotimaassa ja johtanut
palkintoihin kansainvälisissä kilpailuissa.

Pelkonen on vieraillut oopperataloissa sekä konserttisaleissa ja festivaaleilla kotimaan lisäksi eri
puolilla Eurooppaa. Suomessa hän on laulanut mm. Kansallisoopperan orkesterin, Radion
Sinfoniaorkesterin, Tapiola Sinfonietan, Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin, Tampere Filharmonian ja
Ylioppilaskunnan Laulajien solistina. Hän on tullut yleisölle tutuksi myös useiden tv-, radio- ja
sosiaalisen median esiintymistensä kautta.

Pelkosen taiteellista työtä ovat tukeneet Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Suomen kulttuurirahasto, Pro
Musica Säätiö, Selim Eskelinin säätiö ja Kesko Oyj.

Aarne Pelkonen esiintyy konsertissa Last Songs 26.7. klo 14:00.

×
×

Etsi sivustolta