Jarmo Saari

Kuva Tero Vuorinen

Jarmo Saari (s. 1970) on yksi sukupolvensa omaleimaisimpia kitaristeja. Yli kolmessakymmenessä maassa ja sadalla albumilla esiintyneelle muusikko-säveltäjä-tuottajalle myönnettiin Suomi-palkinto vuonna 2012 taiteellisesta toiminnasta. Hänet tunnetaan konsertteihin, elokuviin, televisioon, koreografioihin, teatteriin ja levyille luomastaan visuaalisesta sävellystyylistään sekä kitaralla, ihmisäänellä ja erilaisilla harvinaisemmilla instrumenteilla, kuten thereminillä, barokkisellolla ja lasiharpulla luoduista monikerroksellisista kollaaseista.

ZetaBoo, XL, Reuna sekä Jarmo Saari Filmtet, Solu, Trubamolli ja Republic kuuluvat hänen hengentuotteisiinsa. Saari on toiminut kitaristina, multi-instrumentalistina ja säveltäjänä mm. Tero Saarisen, Jukka Perkon, Anna-Mari Kähärän, Michael Breckerin, Tapiolan kuoron, Nils Landgrenin, Britten Sinfonian, RSO:n, Meta4 -jousikvartetin, Emma Salokosken, EBB:n, Esko Salmisen, Mika Kaurismäen, HKO:n, Trilok Gurtun, Pekka Kuusiston, UMO:n, Tuomari Nurmion, Don Huonot -yhtyeen, Jorma Hynnisen ja Pepe Deluxen kanssa.


Saksalainen Membran levy-yhtiö julkaisi 2019 Jarmo Saari Republic:in ”Soldiers of Light” -albumin. Saari on jatkanut Pekka Kuusiston työtä suomalais-brittiläisen Cannes- ja Venla-palkitun Muumilaakso-TV-sarjan säveltäjänä yhdessä Samuli Kosmisen kanssa ja oli myös mukana Otso Kauton ohjaamassa ja Tampereen Työväen Teatterissa syksyllä 2020 ensi-iltansa saaneessa Hamlet & The Gravediggers -rockmusikaalissa sekä säveltäjän että esiintyjän ominaisuudessa.

Jarmo Saari esiintyy Golfia ja Klassikoita -konsertissa Joroisten Kartanogolfilla ti 26.7. klo 19.



×
×

Etsi sivustolta