Jussi Merikanto

Kuva: Merja Yeung

Oopperalaulaja ja luova johtaja Jussi Merikanto on valmistunut musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemianoopperakoulutuksesta. Esiintyvän taiteilijan uransa Merikanto aloitti Cantores Minores-poikakuorossa, minkä jälkeen hän opiskeli klassista yksinlaulua Kuopion konservatoriossa ennen siirtymistään Sibelius-Akatemiaan.

Suomen Kansallisoopperassa Jussi Merikanto teki debyyttinsä keväällä2009 Mozartin Taikahuilun Papagenona. Vuosina 2013–2016 Merikanto kuului Suomen Kansallisoopperan solistikuntaan baritonisolistina ja vuosina 2019–2021 oopperalaulajana. Debyyttinsä Savonlinnan oopperajuhlilla Merikanto teki vuonna 1992 Mozartin Taikahuilussa yhtenä kolmesta pojasta, minkä jälkeen hänon vieraillut Savonlinnassa useina vuosina eri oopperoissa.

Oopperarooliensa lisäksi Merikanto on esiintynyt lukuisissa kirkollisissa teoksissa, mm. Bachin Johannes-passion bassosolistina Peter Schreierin johdolla sekä lied-resitaaleissa Suomessa ja ulkomailla. Laulukilpailumenestystä Merikanto on saavuttanut Taidekeskus Salmelan Merikanto-laulukilpailussa, missä hän sai toisen palkinnon vuonna 2009. Vuonna 2006 hänet palkittiin Timo Mustakallio-laulukilpailuissa Eero Rantalan rahaston stipendillä.

Jussi Merikanto toimii tällä hetkellä Urkuyöja & Aaria -festivaalin toiminnanjohtajana sekä Joroisten Musiikkipäivien ja Nurmeksen Joulumusiikin taiteellisena johtajana. Jussi Merikanto on opiskellut syksystä 2019 lähtien Sibelius-Akatemian Arts Management -koulutusohjelmassa.

Jussi Merikanto esiintyy konsertissa Melankolian voima ja kauneus su 21.7. klo 15 Putkisalon kartanossa Rantasalmella.

×
×

Etsi sivustolta