Timo Riihonen

Kuva: Ville Paasimaa

Timo Riihonen opiskeli Sibelius-Akatemiassa vuosina 2003–2008 Pekka Kähkösen oppilaana ja valmistui musiikin maisteriksi vuonna 2010. Myöhemmin hän täydensi opintojaan Keski-Euroopassa opettajinaan Harald Stamm ja Andrzej Saciuk. Vuonna 2008 hän voitti Lappeenrannan laulukilpailuissa miesten sarjan korkeimman palkinnon ja aloitti jatko-opinnot Zürichin oopperastudiossa vuosina 2008–2009. Matti Salminen -stipendi myönnettiin hänelle vuonna 2007. Vuosina 2009–2013 Riihonen oli kiinnitettynä solistiksi Deutsche Oper am Rhein -oopperataloon, minkä jälkeen hän siirtyi solistiksi Kielin oopperataloon, jossa hän lauloi bassorepertuaarin keskeisiä päärooleja. 

Vuodesta 2018 Riihonen jatkaa uraansa vapaana taiteilijana ja pitää tukikohtanaan Helsinkiä. Lähivuosien oopperaproduktioihin kuuluvat mm. vierailut Lontoon Covent Gardenissa, Baijerin, Hampurin ja Prahan Valtionoopperoissa, Suomen Kansallisoopperassa ja Savonlinnan oopperajuhlilla. 

Uransa aikana Riihonen on vieraillut mm. seuraavissa oopperataloissa: Milanon Teatro alla Scala, Lontoon Covent Garden, Berliinin ja Münchenin Valtionooppera, Deutsche Oper Berlin, Bayreuther Festspiele, National Oper du Rhin, Oper Dijon, Hessische Staatsoper Wiesbaden, Savonlinnan Oopperajuhlat, Suomen Kansallisooppera, Prahan Ooppera ja Latvian Kansallisooppera. Kapellimestareista hän on tehnyt yhteistyötä mm. Daniel Barenboimin, Vladimir Jurowskin, Philippe Jordanin, Christian Thielemannin, Marek Janowskin, Andris Nelsonsin, Susanna Mälkin, Hannu Linnun, Jukka-Pekka Sarasteen, Hartmut Hänchenin ja Leif Segerstamin kanssa. 

Konsertti- ja oratoriosolistina Timo Riihosta on kuultu mm. Berliinin ja Moskovan Filharmoniassa, Zürichin Tonhallessa, Australian Melbournessa, Kielin Filharmoniassa, Kuhmon Kamarimusiikissa, keskeisten suomalaisten sinfoniaorkesterin solistina ja lukuisissa lied- ja oratoriokonserteissa sekä Suomessa, että Keski-Euroopassa. Riihonen on esiintynyt useissa Wagner-levytyksissä ja filmatisoinneissa (mm. Milanon Teatro alla Scala, Bayreuther Festspiele). 

Laulajanuransa ohella Timo Riihonen toimii opettajana Sibelius-Akatemiassa.

Timo Riihonen esiintyy konsertissa Kolmen mestarin musiikkia – Sallinen, Talvela & Pärt 90 Juvan kirkossa pe 18.7. klo 19.

×
×

Etsi sivustolta