Verneri Pohjola

Trumpetisti-säveltäjä Verneri Pohjola on luonut viimeisen parinkymmenen vuoden aikana ainutlaatuisen soittotyylin, jonka tunnistaa ensi kuulemalta. Hänen soitossaan hehkuvat lämpö, rauhallisuus sekä vahva ja ilmeikäs improvisaatio. Helsingin Sanomat onkin todennut, että Pohjolasta on ”kehkeytynyt Suomen ihmisäänisin, tunneälyisin trumpetisti.”
Taiteilijasukuun syntynyt Pohjola aloitti trumpetin soiton vasta 15-vuotiaana. Innostus musiikkia kohtaa nousi toisaalta rockin ja jazzin myötä, mutta myös elokuvamusiikilla oli vahva rooli nimenomaan trumpettiin tarttumisessa. Hän opiskeli Pop & Jazz Konservatoriossa, Örebron musiikkikorkeakoulussa ja Sibelius-Akatemiassa, josta hän valmistui musiikin maisteriksi vuonna 2012.
Vuosituhannen alussa hän tuli suurelle yleisölle tunnetuksi yhtyeistä Ilmiliekki Quartet, Quintessence ja Q-Continuum. Emma-palkittu oma debyyttilevy Aurora (Texicalli Records 2009/ACT 2011) räjäytti eurooppalaisen ja amerikkalaisen jazzkentän keräten ylistäviä arvioita molemmilta mantereilta.
Viimeistään toisella albumillaan, Ancient History (ACT 2012), Pohjola lunasti paikkansa yhtenä Euroopan arvostetuimmista jazzmuusikoista. Tämän jälkeen hän on julkaissut neljä albumia brittiläisen Edition Recordsin kautta, joista viimeisin on toukokuussa 2020 ilmestynyt The Dead Don’t Dream.
Pohjolalle myönnettyihin tunnustuksiin kuuluvat mm. arvostettu Nordic Council Music Prize –ehdokkuus vuonna 2021, Suomen korkein jazzmuusikolle myönnettävä tunnustus Yrjö-palkinto vuonna 2017 sekä Emma-palkinto Bullhorn-levystä vuoden parhaana jazzalbumina vuodelta 2015.
Elokuussa 2023 Pohjola esitti kantaesityksen säveltäjä Kaija Saariahon hänelle säveltämän trumpettikonsertto HUSH:n solistina kahdessa loppuunmyydyssä konsertissa Helsingin Juhlaviikoilla Radion sinfoniaorkesterin kanssa kapellimestarinaan Susanna Mälkki.
Pohjolan uusin kokoonpano on kansainvälinen Verneri Pohjola: Monkey Mind -yhtye, johon kuuluvat hänen lisäkseen pianisti Kit Downes (UK), basisti Jasper Høiby (DK) ja rumpali Olavi Louhivuori. Yhtyeen uusi levy julkaistiin marraskuussa 2023. Monkey Mind -albumin sävellykset ovat ehdolla arvostetun Teosto-palkinnon saajaksi.
Tulevina vuosina hän keskittyy jälleen enemmän oman musiikkinsa säveltämiseen, orkesteriprojekteihin ja kvartetilleen, mutta tulee esiintymään ja levyttämään säännöllisesti muiden eurooppalaisten taiteilijoiden kanssa.
Verneri Pohjola esiintyy konsertissa Verneri Pohjola & Anssi Kela 23.7. klo 19.00.