Ladataan Tapahtumat
  • Tämä tapahtuma on mennyt.
27.7.2019

EGO | ANNA

Klo 18:30 Joroisten urheilukenttä

Mutalantie 14, Joroinen

Joroisten Oma osuuskunnan 100-vuotisjuhlatapahtumassa esiintyvä ANNA (Anna Vaskelainen) on tuore suomalainen popartisti, jonka esikois-EP ”Ego” kyläilee ihmiesmielen sopukoissa ja niiden loputtomassa draaman kaivossa. Kappaleiden elektroniseen maailmaan on yhdistetty vaikutteita popista, rokista, maailmanmusasta ja progestakin. Annan kirkas ääni sukeltaa minäkuviin ja niiden defensseihin: EP:n kappaleet ovat vähintään yhtä monimuotoisia ja moniselitteisiä, kuin egommekin. Tunnelma vaihtuu mm. menevästä voimabiisistä addiktion käsittelyyn, hetkeen jumittumiseen ja itsensä kohtaamiseen kostean illan jälkeen.

Vaikka solistisella puolella ANNA onkin uusi tulokas, on tällä tuoreella popartistilla alalta jo vankka kokemus: Annan tiukka osaaminen esiintyjänä, tarinankertojana ja laulajana näkyy, kuuluu ja etsii tiensä yleisön psyykkeen tarkimmin varjelluimpiin salaisuuksiin.

Joroisten Oma osuuskunta – sata vuotta paikallista osaamista

Joroisten Oma osuuskunta jatkaa vuonna 1919 osuuskassana perustetun Joroisten Osuuspankin työtä. Joroisten Oma osuuskunta pyrkii tukemaan ja edistämään juuri niitä samoja asioita, joita varten Joroisten Osuuspankki sata vuotta sitten perustettiin. Paikallinen pankkitoiminta ja osuuskunnan kerryttämän oman pääoman säilyttäminen ja käyttäminen jäsenten ja oman alueen hyväksi ovat edelleen niin arvokkaita asioita, että Joroisten Osuuspankin hallinto ja jäsenet olivat valmiit tekemään ainutlaatuisen ratkaisun, jossa Joroisten Osuuspankki ja Oma Säästöpankki Oyj vapaaehtoisesti yhdistivät voimansa ja syntyi Joroisten Oma osuuskunta. Joroisten Oma osuuskunta on aina toiminut ajan hermolla arvojensa mukaisesti jäsenten parhaaksi edistäen monipuolisesti joroislaisten hyvinvointia ja paikkakunnan elinvoimaisuutta. Osuuskunta on jäsenilleen sekä turvallinen että tuottava sijoitus ja hyvää riittää jaettavaksi myös joroislaisille yleishyödyllisille toimijoille.

Tapahtumaan on vapaa pääsy. Ei anniskelua.

← Takaisin konsertteihin

×
×

Etsi sivustolta