Loading Events
  • This event has passed.
1.12.2022

Tähti tähdistä kirkkain

JUSSI MERIKANTO baritoni
MATTI TURUNEN basso

Time: 18:00 Joroisten kirkko

Pieksämäentie 1, Joroinen

Mainiot oopperalaulajakaverukset Matti Turunen ja Jussi Merikanto laulavat vanhoista koululaulukirjoista tuttuja ja muita rakastettuja joululauluja. Konsertti sisältää myös yhteislaulua.

Baritoni Jussi Merikanto on koulutukseltaan musiikin maisteri. Hän työskentelee Suomen Kansallisoopperassa. Merikanto on esiintynyt solistina mm. Savonlinnan oopperajuhlilla ja musiikkifestivaaleilla Suomessa ja ulkomailla. Musiikkiuran lisäksi Merikanto on aktiivinen kulttuurialan vaikuttaja ja on työskennellyt hallinnollisissa tehtävissä. Jussi Merikanto on Joroisten Musiikkipäivien taiteellinen johtaja. Hän toimii myös Nurmeksen Joulumusiikin taiteellisena johtajana sekä Urkuyö ja Aaria -festivaalin toiminnanjohtajana.

Basso Matti Turunen valmistui Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta kirkkomusiikin osastolta musiikin maisteriksi 2014 suorittaen laulun A-tutkinnon Jaakko Ryhäsen johdolla ja lisäksi opettajan pedagogiset opinnot. Turunen työskentelee Suomen Kansallisoopperassa. Hänen oopperarooleja ovat olleet mm. Fasolt, Hunding, Colline, Bartolo, Sarastro, Il Commendatore, ja Maitomies Tevje. Hän on konsertoinut useiden suomalaisten orkestereiden bassosolistina.

Kumpikin miehistä nähdään keväällä Kansallisoopperassa mm. Puccinin opperassa Turandot, Merikanto Pingin ja Turunen Timurin roolissa.

Lippuja myydään uudessa lippu.light -lippukaupassa, Lippu.fi -verkkokaupassa, sekä Lippupisteen myyntipisteissä ja R-kioskeissa kautta maan. Lippuja saa myös ovelta tunti ennen konsertin alkua. Klo 17 alkaen on Joroisten torilla jouluinen tapahtuma, jossa ehdit hyvin tekemään ostoksia ennen konserttia.

 

 

Kuva
Matti Turunen: Arto Piiroinen

Duration: 1 h / Ei väliaikaa
Price: 25 €

Osta lippu

← Back

×
×

Search