Bio-Bila – aikansa helmi
Maarit Kari
Legendaarinen elokuvateatteri Bio-Bila aloitti toimintansa Rapilan kartanossa, Joroisten kuntakeskuksen kyljessä 50-luvun alussa. Kartanon oli perinyt yrittäjäpariskunnan Martta Taskinen, sittemmin Rauvanlahti, isältään Ferdinand Taskiselta. Martta ja puolisonsa metsäinsinööri Paavo Rauvanlahti aloittivat elokuvayrittäjänä rakennuttamalla Bio-Bilan aivan Joroisten keskustaan. Topakaksi ja erikoislaatuiseksi luonnehdittu Martta-rouva suunnitteli teatterin itse ja sen piirsi Paavo Koskiaika.
Teatteri aloitti 210 permantopaikalla ja lisäksi aitiossa oli 4 paikkaa. Martta-rouva kuitenkin kuoli jo 1952, hieman alle 47-vuotiaana ja toimintaa jatkoivat Paavo yhdessä lasten kanssa. Samana vuonna teatteria remontoitiin ja laajennettiin. Permanto purettiin, betoni piettiin ja lämpöeristystä parannettiin. Istumapaikkoja tuli lisää 25 kappaletta. Lehteripaikkoja lisättiin 13. Vielä 60-luvun alussakin teatteria kunnostettiin. Asennettiin uudet koneet, äänilaitteet ja laajakangas. Teatteri maalattiin ja kioski kunnostettiin. Eteiseen asennettiin myös “uusimuotinen” toivelaatikko yleisön hyödyksi. Toiminta kuitenkin hiipui televisioiden yleistyessä 60-luvulla, mutta ainakin Joroisten Seudun Invalidit järjesti vielä 1963 teatterissa elokuvanäytöksiä.
Rapilan kartanon päärakennusta ei enää ole. Siitä muistuttavat vain isot vanhat tammet Rapilan mäellä ja vajaa muistuttava, mutta rakennusteknisesti vielä ryhdikäs Bio-Bilan rakennus, jota käytetään nykyisin varastona. Joroisten terveyskeskuksen rakennuksia, koulu ja urheilukenttä toimivat nyt Rapilan kartanon entisillä pelloilla. Tilan pellot, 35 hehtaaria, myytiin Joroisten kunnalle vuonna 1962. Joroisten lehdessä onniteltiin kaupan toteutuessa kuntaa onnistuneista kaupoista, joilla kuntakeskukselle saatiin sijainniltaan sopivaa maata. Pahimpana uhkakuvana oli maan joutuminen ”tonttitrokareille”, tai nykyisin kai voisi sanoa: gryndereille.
Teatteria luonnehdittiin toiminnan käynnistyessä harvinaisen aistikkaaksi ja lipunmyyntiaulaa erittäin tilavaksi. Konehuonetta kehuttiin nähtävyydeksi jo itsessään. Se oli rakennettu palokestäväksi ja varustettu kaikilla lain määräämillä varolaitteilla. Muutkin henkilöt toteutuksen takana esiteltiin paikallislehdessä teatterin avajaisista kertovassa jutussa: lujuuslaskelmat oli tehnyt insinööri Kauko Ukkola ja rakennustöistä vastasi urakoitsija Juho Oravainen. Salin lämmityksestä vastaavat uunit oli valmistanut Eino Kauppinen. Ikkunoidenkin alkuperä, Veljekset Lahti, mainittiin sekä istumamukavuudesta vastaavien tuolien valmistaja Wilhelm Schauman Oy Jyväskylästä. Sähkötyöt oli tehnyt paikallinen Joroisten sähkölaitos. Teatterin sydän, elokuvakone, oli Bauer 5. Rohkeaa yrittäjäpariskuntaa onniteltiin paikallislehdessä ilolla ja uskottiin elokuvateatterin tuovan paikkakuntalaisille hupia ja viihtyisyyttä, millainen siitä tulikin reilun vuosikymmenen ajaksi.
Rauhallinen ja pidetty kokoontumispaikka
Elokuvateatteri oli tärkeä kohtaamis- ja tutustumispaikka joroislaisille. Näytöksissä oli kaksikin väliaikaa ja teatterin yhteydessä toimi myös kioski. Väliajat olivat varmasti tärkeitä hengähtämishetkiä myös elokuvakoneen käyttäjälle, sillä keloja piti vaihtaa tiheään, yhden kestäessä vain noin 20 minuuttia. Näytöksiä esitettiin pyhäpäivisin ja peräti kaksi kertaa viikolla. Lisäksi tiistaisin ja perjantaisin esitettiin lyhytelokuvia. Parhaimmillaan viikon aikana näytettiin 3-4 eri elokuvaa ja näytöksiäkin saattoi olla useampi päivässä. Yrittäjä Paavo Rauvanlahti huolehti yleisön tarkenemisesta lisäämällä puita pönttöuuniin myös elokuvan aikana.
Elokuvan esittämisiin ei liittynyt järjestyshäiriöitä. Elokuvissa ei liioin esitetty mainoksia. Mahdolliset rauhattomuudet ajoittuivat pikemminkin lauantai-iltoihin tanssien ja muiden juhlien yhteyteen, jolloin nautittiin myös väkijuomia eikä kaikki olleet lainkaan ihan laillista valmistusalkuperää. Eräs tarina* kertoo kyläkauppiaan häistä, minne poliisi saapui paikalle, kaatoi viinat maahan ja vei sulhasmiehenkin hääyökseen putkaan. Voi vain toivoa, ettei hääyöhön kohdistunut kestämättömiä paineita.
Lähtöön nimekkäillä elokuvilla
Avajaisten filmi on Toivo Särkän ohjaama ja Sere Salmisen, alias Serpin käsikirjoittama Katupeilin takana. Filmi oli saapunut teatteriin odottamaan aloituslupaa jo ennen toimintaluvan voimaantuloa. Samainen Särkkä ohjasi elokuvaksi myös Maiju Lassilan veijariromaaniin perustuvan Tulitikkuja lainaamassa 30-luvulla. Jo avajaisten aikaan oli tiedossa tulevassa ohjelmistossa mm. Tanssi yli hautojen, Don Juanin seikkailut, Hopeavirta, San Antonio ja Rock Hudsonin tähdittämä Taistelulentäjät.
Kulttuuriväki ja media tukena
Martta ja Paavo Rauvanlahti eivät olleet ainoita kulttuurielämän suunnannäyttäjiä Joroisissa. Elokuvateatterin penkkejä kulutti ahkerasti tavallisen kansan lisäksi alueen kartanoiden väki vieraineen. Jo 1700- ja 1800-luvuilla rakennetun ratsutilan, Joroisniemen kartanon (ent. Braseborg), väki oli innokasta teatterin asiakaskuntaa. Kartanolla itselläänkin oli riemukkaiden tanssiaisten ja teatterinäytösten historia ja erittäin hyvin säilynyt kartano toimii tänäkin päivänä Joroisten Musiikkipäivien yhtenä konserttipaikkana. Vaikka kartanon isäntä Antti Immonen epäili joidenkin elokuvien sopivuutta lapsille, koko perheellä elokuviin kuitenkin mentiin. Esimerkki tällaisesta oli pienen intiaaniyhteisön armottomasta jahdista kertova Savumerkkejä vuorilta (1955).
Kävipä Lex Barkerin ja Johnny Weissmullerin tähdittämän Tarzan-elokuvan katsomassa myös Joroisniemen vanha isäntä Veikko Immonen. Silloin Paavo toivotti hänet tervetulleeksi oikein kättelemällä.
Elokuviin tultiin kilometrien päästä. Matkaan lähdettiin jopa potkukelkalla pakkassäillä. Aina ei kaikki sujunutkaan ihan mutkitta. Joskus saattoi löytää ovelta lapun peruuntuneesta näytöksestä: ”Ei ole vilimi tullut” tai sähkökatkos saattoi yllättää kesken näytöksen. Siihen joku savolainen vääräleuka saattoi ehdottaa elokuvan katsomista kynttilän valossa. Kaikki ikärajasäädöksetkään eivät toteutuneet aivan ohjeiden mukaan. Konehuoneessa elokuvia katsoi ainakin oma väki ilman mitään rajoitteita.
Raimo Paajanen, kotoisin Kerisalon saaren Hoviniemen kartanosta, asui koululaisena kirkonkylällä tätinsä Irma Heimolan luona. Raimo pääsi usein vapaalipulla elokuviin eturiville katsomaan elokuvia tädin miehen, maanmittausinsinööri ja itseopiskelleen elokuvakriitikko Aarne Heimolan viereen. Katselua saattoi tosin joskus häiritä Aarnen puhuminen jopa elokuvien aikana. Siitä elokuvayrittäjä Rauvanlahti joutui hänelle joskus huomauttamaan.
*Tarinan kertoi Teemu Kuusela.
