Braskin maallisia ja taivaallisia mietteitä
Maarit Kari
Kustaa seurasi veljenpoikiensa, Anshelmin ja Axelin askareita torpan pihalla. Kelpo kansalaisia, mietti Kustaa ja suunnitteli jo poikasten seuraavaa oppituntia. Hyvä oli Kustaan elellä veljensä Konstantinin taloudessa poikamiehenä, torpan töitä tehden, ajatukset maailmaa syleillen. Veli Konstanin jatkoi kartanon torpparina isänsä jälkeen vaimon ja lasten kanssa. Kerisalon torppa ei ollut mikä tahansa mökki, vaan Frugårdin kartanon vanhin ja viljelmiltään suurin, ja se säilyi Braskeilla aina torpparilaitoksen lakkauttamiseen saakka 1920-luvulla. Torppaa pidettiin taidolla ja ahkeruudella.
Kustaana tunnetulle Gustaf Fredrik Braskille (1829–1906) elämä oli opettanut monenlaista sivistystä. Lapsena kotitorpalla oli usein vierastakin väkeä. Tarinoita riitti niin historiasta, maailmalta kuin Raamatustakin. Tuolloin sallittu kotipolttoinen oli omiaan kirvoittamaan kielen kantoja. Jutut upposivat älykkääseen ja uteliaaseen poikaseen eikä väkevien nauttimisessa tuolloin vielä ollut lapsen silmissä mitään moitittavaa. 12-lapsisessa katraassa riitti isä Adamilla ja äiti Marialla paljon askaretta, mutta isä Adam oli myös avarakatseinen mies ja suhtautui suopeasti poikansa kiinnostukseen lukea ja kirjoittaa, vaikka vielä vuosikymmenienkin päästä suomalaisista 15-vuotiaista vain noin kolmannes oli kirjoitustaitoinen. Kustaa sai jo 11-vuotiaana Raamatun, joka suomenkielisenä painoksena oli seitsemäs. Kustaa ei ollut kiinnostuksineen sisarussarjan ainoa, vaan myös veli Konstantin, Nils ja Israel lukivat ja kirjoittivat paljon. Sisarukset tunnettiinkin seudullansa ”intelligenttiveljeksinä”. Israel menehtyi nälkävuosina jo 18-vuotiaana, mutta hänkin ehti tulla tunnetuksi sivistyneenä miehenä.
Kunpa veljenpojat saisivat varttua aikuisiksi ja rakentaa puolestaan tätä siunattua Savoa, ajatteli Kustaa. Viljelystä, historiasta, kulttuuriperinnöstä ja Raamatuista on niin paljon opittavaa! Harmi, että kaikkea rahvasta ei sivistys ja työtapojen kehittäminen kiinnosta. Taipumusta on myös laiskuuteen, epäsiisteyteen ja kortinpeluuseen. Viinakin tuppaa maistumaan, vaikka huonompina vuosina ruuastakin on puutetta, harmitteli Kustaa.
Ajattelukin on työtä
Ajattelu oli Kustaalle erityisen mieleistä. Hauskaa oli myös tuumailla arvoituksia, tutkia kaikenlaisia kirjoituksia, mietiskellä työn tekemisen käytäntöjä varsinkin veljien Konstantinin ja Nilsin kanssa – ja aikanaan myös Israelin. Joskus oli parempi pitää turpakäräjiä ihan omalla porukalla. Kaikki kun eivät hyvällä katsoneet hengen sivistystä. Jotkut kun pitivät lukemista, sivistymistä ja säätyläisten kanssa seurustelemista jopa haitallisena – tai vähintäänkin turhana. Ja laiskuuteen opettavana.
Kustaata tämä harmitti. Hän – jos kuka – arvosti ruumiillista työtä. Siinä jos missä oli tärkeää hankkia ja soveltaa tietoa ja sivistystä. Turha sitä on toistaa samoja virheitä vuodesta toiseen ja sukupolvelta seuraavalle. Tai vetelehtiä silloin kun työ on tehtävä ja siitä saatava hyöty suurin. Torpparin konsti pysyä leivän syrjässä ja lämpimässä torpassa on onnistua viljelyssä. Kartano kyllä pitää huolen saamisistaan. Torpparille jää vain se, mitä viisaudella ja herran siunauksella jää taksvärkkipäivien ja kartanolle toimitettavien jyvien, munien ja luonnontuotteiden jälkeen. Vaurastua saa, mutta säätyään ei pidä unohtaa ja itseään ylentää, miettii Kustaa.
Hän säät ja ilmat säätää
Kaikkea ei järkeilemällä ja viisailla opeillakaan voi varmistaa. Vuodet eivät ole veljeksiä ja luonto voi laittaa kaiken uuteen järjestykseen. Milloin pakastaa kesällä, milloin pellot paistavat kuraisena ja lumettomina vielä vuoden jo vaihtuessa. Siinäkin on oma oppinsa, miettii Kustaa, ja kirjaa ylös kesän sateita, lumen alta paljastuvan laihon kuntoa ja viljan tuleentumista. Josko niistäkin kertyisi viisautta ja varautumisen varmuutta. Työ ei tekemällä lopu, mutta sitäkin voi tehdä ajatuksella. Ja tutkia tarkkaan myös sadon laatua: mikä jyvä itää jo tähkässä, mikä seuraavana vuonna. Onko jyvä painava vai kevyt. Kevytkin voi itää, mutta syötäväksi siitä ei juuri ole. Aikanaan on myös hankittava siemenet, jos omista ei ole itäjäksi.
Ajatusten runsaus oli välillä pakahduttavaa. Säähavaintoja, lasten leikkejä, viljelyksen oppeja ja Raamatun ajatuksia on ihan pakko kirjoittaa paperille. Kunpa vain saisi ajatukset kaikkien tiedoksi! Suomen julkiset sanomat ei aina suostu niitä julkaisemaan, Kuopiolainen Tapiokin oli välillä nihkeä antamaan palstatilaa. Menevät pahukset jopa lyhentämään ja muuttamaan hyviä kirjoituksia! Kustaata se harmittaa vaan ei lannista. Kirjoituksista tulee yhä pidempiä ja perusteellisempia.
Herroista on hyötyä
Herroja, virkamiehiä ja säätyläisiä ei passaa suututtaa. Tuovathan he kansan pariin sivistystä, maailman tuulia sekä luku- ja kirjoitustaitoa. Joroisten seudulla herrat myös arvostavat maanviljelyä ja harjoittavat sitä itsekin. Varsinais-Suomessa kuuluu olevan säätyläiset ihan eri tavalla omaa sakkiaan.
Frugårdin herrojen kanssa kannattaa kaveerata siksikin, että he ovat läheisissä suhteissa Suomen kirjallisuusseuraan, ihan jäseniä. Ja hyvästi Grotenfeltin Adolf ja Gustav ovat kohdelleet, välittäneet ehdotuksia ja kirjaluonnoksia seuraan. Harmillisen vähän niitä on julkaistu. Sentään joskus on seura maksanut jopa rahaa, toisinaan tarjonnut kiinnostavaa luettavaa. Sitä ei ole koskaan liikaa. Kiinnostavia ja hyödyllisiä kirjoja kuten historian kirjoja, kansanperinnettä ja lakikirjoja. Mieluisia olivat myös Kanteletar ja Kalevala.
Paljon on meillä rahvaalla opittavaa historiastamme. Ja niin olisi maataloudestakin sekä varautumisesta huonoihin vuosiin. Hyvin on meillä Joroisissa köyhät silti hoidettu ja keksitty tekemistä osattomille. Kirjoittamisessa olisi kyllä parannettavaa. Toisaalta väsyneenä ja nälkäisenä ei riitä voimia sivistykseen, vaikka se arkeen helpotusta toisikin, tuumii Kustaa. Kylläpä Stenvallin Aleksi osasi hyvästi kuvata seitsemän veljeksen vastenmielisyyttä lukemisen ja kirjoittamisen oppiin. Vähän niin kuin Raamatunkin sanaa kuunnellaan kuin rangaistuksen pelossa tai siltä välttymiseksi. Vaan eipä pääse rahvas pakoon sivistystä, kun meille sentään oikein asetus on kansakoulusta rustattu, iloitsee Kustaa. Sitä varten hän on laatinut jopa oppikirjoja laskennosta, lukemisesta ja uskonnosta. Ja hyvä, että meillä on kirjasto, pohtii Kustaa. Pikkuhiljaa sinne saadaan lisää kirjoja, vaikka osaamattomissa käsissä kirjat tuppaavat kärsimään.
Hengen, ruumiin ja maan pyhä yhteys
Kustaa luki ahkerasti katekismusta, Raamattua ja raamatunhistoriaa. Raamatussa riitti pohdittavaa. Yksi kiinnostava aihe on maanviljely.
Mooseksen kirjassa puhutaan maasta. ”Otsasi hiessä sinun pitää syömän leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinä olet otettu. Sillä maasta sinä olet, ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman”. Maaksi tuli Israel, maaksi päädymme kaikki. Niin on maailma säädetty. Mutta että maasta me olemme myös tulleet. Tarkoittikohan se vain luomiskertomusta, pohti Kustaa. Kun jumala loi miehen maan tomusta? Mutta maasta tulee myös kaikki ruoka.
Maata pitää kunnioittaa ja viisaudella viljellä. Maa on pyhää. Mutta voiko pyhää omistaa? Ainakin säätyläiset ja kartanonherrat niin tuntuvat ajattelevan. Me torpparit olemme vain pahaisia välikäsiä, Kustaa mietti. Kukahan keksi omistamisen? Ei siihen ainakaan Raamattu kannusta. Pikemminkin antamaan vähästä, niin kuin se asia toisen ihokkaan antamisesta sille, jolla ei sellaista ole. Jotkut rohkenevat kyllä julkisestikin arvostella säätyläisiä ja kartanon herroja. Eskolan Kallekin oli uhattu häätää torpastaan. Varminta oli pitää mölyt mahassaan ja yrittää parantaa torppareiden asiaa sivistyneesti, päätteli Kustaa.
Edellä, muttei yksin
Kustaa näki suomalaisen kirjallisuuden ensimmäisen kasvukauden ja koululaitoksen synnyn Suomen suuriruhtinaskunnassa. Kansaa ja Suomen kirjallisuudenkin seuraa kiinnostivat eniten kerronnallinen kirjallisuus ja mm. Runebergin runot ja Stoolin tarinat sekä setä Topeliuksen sadut, mutta myös historialliset romaanit. Aleksis Kiven Seitsemän veljestä ilmestyi 1870 ja Kiven kirjoittamia näytelmiä esitettiin laajasti. Kustaa tosin toivoi kansan lukevan enemmän sivistävää ja uskonnollista kirjallisuutta sekä kansanperinnettä. Uskonnollisia pohdintoja, perinnetietoa ja opetusmateriaalia hän kirjoitti itsekin ja mm. keksi uusia sananlaskuja. Toimipa hän myös kirjakauppiaiden asiamiehenä ja teki joitain kirjallisia toimeksiantoja kuten perunkirjoituksissa tarvittavia asiakirjoja.
Kustaa ei ollut aikansa ainoa itseoppinut kirjoittaja ja kirjallisuuden harrastaja. Omien veljien lisäksi oli esimerkiksi Kangasniemellä elellyt Henrik Laitinen (1832–1882). Hän keräsi vanhoja käsikirjoituksia, kokosi kansanperinnettä kymmeniltä paikkakunnilta, sepitti runoja ja laati Kangasniemen historian omakustanteena. Lisäksi hän opetteli ruotsia ja saksaa. Braskin tavoin hänellä oli kriittinen suhtautuminen rahvaan epäsiisteyttä, taikauskoa ja sivistymättömyyttä kohtaan. Myös Paavolalainen Mikko Kekkonen harrasti pohtivaa ja sivistynyttä kirjoittamista ja oli hänkin mielestään vieroksuttu torppari kollegoidensa joukossa. Myös laitilalainen Juho Valtonen, talollisen poika ja itsellinen, kirjoitti 3700 sivua sisältävän päiväkirjojen kokonaisuuden dokumenttina introvertin miehen suhteesta kirjoitettuun sanaan, joka oli tiiviimpää suhteessa kirjoihin ja sanomalehtiin kuin muihin ihmisiin.
