Mika Kares

Mika Kares on Eurajoelta kotoisin oleva suomalainen oopperalaulaja. Hän on tällä hetkellä yksi maailman menestyksekkäimmistä oopperalaulajista ja Suomen johtava mieslaulaja. 

Kareksen taiteellisen uran alku oli musikaaleissa ja näytelmissä Satakunnassa.

Hän oli kiinnitettynä Badisches Staastheaterin solistikuntaan Karlsruhessa 2005-2009. Tämän jälkeen hän on jatkanut uraansa freelancer taiteilijana ja esiintynyt useissa maailman parhaissa oopperataloissa. Näistä mainittakoon Baijerin, Berliniin ja Wienin valtionoopperat, Lontoon Royal Opera House, Milanon Teatro alla Scala ja Pariisin ooppera. 

Kares on tunnettu äänensä kauneudesta, joustavuudesta ja iskuvoimasta sekä karismaattisesta lavaolemuksesta.  Suurimmat menestykset Kares on saavuttanut erityisesti Richard Wagnerin ja Giuseppe Verdin oopperoiden roolitulkinnoista. Erityisesti Jumalten tuhon (Wagner) Hagen, Tristan und Isolden (Wagner) Kuningas Marke, Nabuccon (Verdi) Zaccaria sekä Paavo Ruotsalaisen (Kokkonen) ja Ritari Siniparran (Bartok) nimiroolit ovat olleet hänen uransa suurimpia menestyksiä. 

Kares laulaa oopperauransa ohella paljon orkesterikonsertteja. Hänen keskeiseen repertuaariinsa kuuluvat Shostakovichin 13. ja 14. sinfonia, Beethovenin 9. sinfonia ja Missa solemnis, Verdin ja Mozartin Requiemit ja Rossinin Stabat mater. Hän tekee yhteistyötä mm. Wienin ja Berliinin filharmonikkojen ja Lontoon ja Chicagon sinfoniaorkesterien kanssa. 

Lukuisat kapellimestarit ja ohjaajat, kuten esimerkiksi Teodor Currentzis, Fabio Luisi, Dmitri Tcherniakov, Sir David McVicar, Romeo Castellucci, Christian Thielemann ja  Kirill Petrenko ovat toistuvasti pyytäneet Karesta produktioihinsa.  

Kareksen tulevia kiinnityksiä ovat muiden muassa Jumalten tuhon Hagen Pariisin, Wienin ja Berliinin valtionoopperassa, Daland (Lentävä hollantilainen) ja Rocco (Fidelio) Chicagon lyyrisessä oopperassa ja Beethovenin 9. sinfonian basso-soolo Lontoon sinfoniaorkesterin kanssa. 

Mika Kares on palkittu useasti sekä kansainvälisestä, että paikallisesta työstään. Vuonna 2009 hänelle myönnettiin ”Der Goldene Fächer” -palkinto, joka myönnetään Badisches Staatstheaterin vuoden parhaalle laulajalle. Kares oli myös Savonlinnan oopperajuhlien Vuoden Taiteilija kesällä 2008. Kunnianosoituksena hänelle myönnettiin Beniamino Gigli -palkinto keväällä 2015 hänen menestykkäistä tulkinnoistaan bel canto -repertuaarin parissa. Vuonna 2011 hän vastaanotti kotiseututyön ansiomerkin, 2013 Länsi-Suomen kulttuurimitalin ja vuonna 2017 Satakuntamitalin. 

Kareksen menestyksekkäistä levytyksistä mainittakoon hänen kaksi Grammy-ehdokkuuttaan: Daland/Lentävä hollantilainen (Wagner) 2015 ja Ritari Siniparta (Bartok) nimirooli 2021. Syksyllä 2016 ilmestynyt Sony Classical levymerkille tehty W.A. Mozartin säveltämä Don Giovanni(Komtuuri) on myös voittanut lukuisia kansainvälisiä palkintoja, joista merkittävimpänä BBC Music Magazine Award. 

Mika Kares esiintyy Leppävirran kirkossa konsertissa Kuningas, saarnamies ja talonpoika 23.7. klo 17:00.

×
×

Etsi sivustolta