Harald-papin uratarina
Maarit Kari
Petter Wilhelm Harald syntyi Kuopiossa, nälkävuosina viljan myynnistä rikastuneen maanviljelijän pojaksi Venäjän Tsaarin hallitsemassa Suomen suuriruhtinaskunnassa syyskuun lopulla vuonna 1847. Kookkaan, lopulta myös uhkean miehen teki merkkihenkilöksi hänen muistiin merkityt tekonsa ja tarinansa, mutta ennen kaikkea suuri suunsa, jota voi kuvailla sellaiseksi niin voimakkaan äänen käytön, kuin juttujen –totuuden suhteen laajaperäisyydenkin – perusteella. Suunsa oli myös kuivaa, mutta ilmeisen pohjatonta sorttia, sillä sitä kostuttamaan tarvittiin vuosien varrella paljon olutta ja toteja. Mutta kukaan ei ole siemailija syntyessään. Vilkaistaanpa miten Petteristä tuli lukuisien tarinoiden Haaran Pekka.
Pekka Haraldista tuli ylioppilas 25-vuotiaana. Hän opiskeli Helsingissä nahkurimestari Roslundin luona Yrjönkadulla ja tutustui siellä monenlaisiin tarinoihin, juomiin ja mm. tulevaan vaimoonsa, Roslundin Olga-tyttäreen. Opiskeluaika oli nahkurimestarin hoteissa hilpeää, mutta ”totista” ja varsinkin mestarin veli, ylioppilas Aku Roslund kertoili ajoista myöhemmin monenlaisia tarinoita.
Papiksi Harald vihittiin jo helmikuussa 1875 ja pääsikin Paltamon kirkkoherran apulaiseksi samana vuonna. Seuraavan pestin hän suoritti Rautalammin virkaa tekevänä kappalaisena vuosina 1875 – 1878. Rautalampi oli tuolloin suurpitäjä, Ruotsin kuningas Kustaa Vaasan vuonna 1561 käskystä muodostettu hallintopitäjä, muodostuen peräti 27 nykyisten kuntien alueista. Pitkillä matkoillaan kirkon palvelijalle sattuikin yhtä sun toista. Kylmäkin tahtoi tulla, kun sairasvuoteelle tai ristiäisiin piti rientää kylmällä hevoskyydillä. Onneksi taloissa oli lämmikettä tarjolla.
Joroisiin herra Harald valittiin kappalaiseksi vuonna 1878 varsinaisella äänivyöryllä, saaden 73 % annetuista äänistä. Joroisissa Pekka toimi kappalaisena kolmisenkymmentä vuotta, vaikka useaan otteeseen hakikin rovastin virkaa mm. Heinolasta. Myös Joroisissa Harald havitteli rovastin virkaa. Hän esimerkiksi kieltäytyi lukemasta Helmikuun manifestia saarnastuolista vuonna 1899. ”En luve vuoakka piä puttoojs”. Hän havitteli näin kansansuosiota ja toivoi sen edistävä valintaansa rovastin virkaan.
Ai että miksikö kansan parissa pidetty ja viihtyvä kappalainen hakisi muualle tai toiseen virkaan? No, rovasti sai kappalaista parempaa palkkaa, vaikkei kappalainenkaan ihan huonotuloinen ollut. Pidetty kappalainen oli kansan miehen maineessa, mutta tiedollisilta taidoiltaan vain keskinkertainen.
Kappalainen Harald oli toimelias mies. Hän sai vaimonsa Olgan kanssa yhdeksän lasta, joista sukeutui viljelijöitä, kahvilanpitäjiä, eläinlääkäreitä ym. Kappalaisen toimen ohella hän toimi myös useissa luottamustoimissa: Kaitaisten kansakoulun johtokunnan jäsenenä ja Joroisten säästöpankin isännistössä, missä myös varapuheenjohtajan vuosina 1902 – 1903.
Himoitsemaansa rovastin virkaan Haaran Pekka valittiin lopulta Korpilahdelle vuonna 1908, missä hän toimi kuolemaansa asti, aina vuoteen 1917 saakka, palveltuaan näin Tsaarin Suomessa aina valtakuntamme syntyhetkien kynnykselle asti. Korpilahdella ei aivan varauksettomasti suhtauduttu savolaisella murteella jyristyihin saarnoihin ja hänelle hankittiinkin saarnahommiin apulainen.
Kuten sanottua, Pekka Harald oli pyrkinyt rovastiksi jo aikaisemminkin lukuisia kertoja, mutta kertoi omasta tahdostaan jääneensä tulematta valituksi, vaan oli vaalisaarnansa lausunut vain ”puolella teholla” kun paikkakunnalle saavuttuaan oli todennut paikan vähemmän kiinnostavaksi. Kerran kuitenkin Hartolan vaalisaarnalle mennessään hän yöpyi kuskinsa kanssa majatalossa pappilan sijaan ja kuulutti krouvissa kirkon miehen tarvitsevan – yhden pullon sijaan – 12 pulloa olutta. Tästä lienyt kulkenut sana laajemmallekin ja virka jäi saamatta. Sen sijaan Korpilahdelle saavuttuaan hän oli jo pappilan nähtyään ihastunut paikkaan ja kunnostautuneen vaalisaarnassaan sen mukaisesti.
