Karl Wilhelm Malm
(14.8.1772-18.8.1826)
Hilkka Lappalainen
Oli Malmin Kalle sotilas, Kuopion nurkilta,
hän opintietä astui triviaalis’ Rantasalmella.
Vaan kauaa siellä saanut ei itseään sivistää,
kun orvoksi hän pian jäi rakkaasta isästään.
Niin Savon jääkär’joukkoihin otettiin poikanen,
kun kymmenen ol’ täyttänyt, ei yhtään enemmän.
Jo kohta tehtäviä hoiti hän varusmestarin
ja Kustaan sodan aattona ol’ majoitusmestari.
Ja Parkuinmäen taisteluss’ alaikäinen poikanen
kävi rohkeasti taistohon, urheuttaan osoitti.
Kun saman teki uudestaan hän Laitaatsillassa,
niin Kustaan sodan lopulla Malm oli vänrikki.
Hän Kerimäen komppanjan sai johdettavakseen,
ja kapteenina päällikkyyttä hoiti jetsulleen.
Kun sitten Suomen sotahan hän kävi joukkoineen
niin siellä kera Sandelsin ryhtyi hyökkäykseen.
Sai venäläiset huomata, ei ollut helppoa
valloittaa maita Karjalan ei Savon sydäntä,
kun sissisotaa käyden Malmin joukot eteni,
niin perääntymään heidän ol’ pakko lähteä.
Malm, jykevä ja väkevä, tarmokas rahvaan mies,
sai talonpojat puolelleen ja mukaan taisteluun,
he keihäin, kirvein, viikattein ryntäsvät eteenpäin
ja isänmaataan puolustivat loppuun viimeiseen.
Kun sitten Koljonvirralle Malm taistelemaan käy
rinnalla kelpo Dunckerin, ei vihollista näy,
mutt’ yllätetyks’ joutuivat, ja Malmiin osuttiin,
niin että siihen paikkaan ura uljas päättyikin.
Malm vaikeasti haavoittui; pää kärsi, jalkakin
ja armeijasta eroa hän pyysi myöhemmin.
Malm joutui sotavankeuteen, ja kun Pietarista pääs,
ei halunnut hän Ruotsihin vaan kotiin Joroisiin.
Aatelisarvon kielsi hän, se melkein nöyryytti,
kun arvo hovijahtimestarin hälle myönnettiin.
Ei miekkaritarina Malm tahtonut pelleillä,
vaan elää tavon elämää ihmisten keskellä.
Niin Torstila kuin Tuomaala ol’ hälle kalliita,
ja elämäänsä eleli lähes tyytyväisenä.
Hän maitaan hyvin viljeli ja niistä iloitsi,
niin kauan kunnes sairaus pään viimein valtasi.
Malm oli avomielinen, iloinen rahvaan mies,
hän alaisistaan lämpimästi aina huolehti.
Kun kuolo viimein pelasti tään miehen sairahan,
niin talonpojat kantoivat hautaan sankarvainajan.
Mutt’ loppuneet ei taistot vielä Malmin Kallelle,
kun muistomerkki saatava oli hälle haudalle.
Vänrikki Stoolin tarinat herätti ihmiset
ja Suomen sodan sankarit nousivat pinnalle.
Jos kuka, niin kai Malmikin muistomerkin ansaitsi,
niin Grotenfeldin Nils sen lehteen kirjoitti.
Vaan silloin syttyi ’sota’ uus’ kun vasten Venäjää
taistelleet miehet muistettiin, ei sovi meno tää.
Kerättiin rahaa silti ja sitä paljon saatiinkin,
vaikk´ ovet yliopiston joiltakin suljettiin.
Mutt’ hetkeks’ vain, niin siitä kuka piittasi,
kun Malmin Kalle hautaa Miekka vihdoin kunnioitti.
