Torielämää ja tori tilana
Sinikka Sikanen
Joroisten historia kartano- ja rajapitäjänä on kautta vuosisatojen heijastunut muuhunkin kehitykseen kunnassa. Tilatonta väestöä ja palkollisia oli kunnassa poikkeuksellisen paljon.
Joroisten kirkko ja kellotapuli on seissut paikallaan vuosisatoja, nykyinen rakennus 1700-luvun lopulta. Kirkko on todellakin keskellä kylää ja vielä savolaisittain mäen päällä. Kirkon vieressä on avoin aukio, tori, jolle kokoonnuttiin kirkkomatkoilla ja jonne alkoi kerääntyä myös erilaista laillista tai laitonta kauppatoimintaa. Pikkuhiljaa rakennettiin torin ympärille muitakin rakennuksia, joihin sijoittui kauppaliikkeitä.
Vanhimpana rakennuksena oli pitäjäntupa. Sinne tulivat pitkienkin matkojen päästä seurakuntalaiset, jopa yöpyivät pitäjäntuvan lattialla. Vähitellen alettiin torilla myydä näille tulijoille mm. leipurien valmistamia pullia. Pisimpään muistona menneiltä ajoilta säilyivät hevospuomit, olihan hevonen patikkakyydin lisäksi ainoa kulkupeli.
Kaupankäynti oli vielä 1800-luvun alkupuolella kiertävien kauppiaiden varassa. Paljon ei tietenkään tarvittu omavaraistaloudessa ostaa. Vasta 1860-luvulla Joroinen sai oikeuden syys- ja talvimarkkinoihin. Markkinat olivat hyödyllisiä etenkin maamiehille. Jopa torpparisopimuksiin liitettiin markkinamatka. Joroisiin haettiin myös eläinmarkkinoita, joita nimismies ei puoltanut, koska se olisi ollut vain ”uusi huvitilaisuus”.
Suurin vuotuinen tapahtuma torilla olivat pestuumarkkinat. Ne järjestettiin syyskuun kolmena ensimmäisenä sunnuntaina. Palkollisten ”työsopimukset” tehtiin vuodeksi kerrallaan. Muuttopäivä oli marraskuun ensimmäisen viikon aikana. Se oli myös palvelusväen vuotuinen vapaaviikko. Kirkko karsasti pestuumarkkinoita, koska kirkonmäelle kokoontui tuhatmäärin ihmisiä. Hevosjonot olivat kilometrien mittaisia. Varsinkin ensimmäisenä pestuusunnuntaina vallitsi reipasotteinen markkinatunnelma, juopoteltiin ja tapeltiin. Pestuumarkkinat olivat myös nuorten mahdollisuus tavata toisiaan ja katsastella sulhas- ja morsianehdokkaita.
Kauppojen perustaminen oli luvanvaraista. Ensimmäiset kaksi kauppaa saatiin 1860 luvulla torin ympärille. Torialuetta kirkon ja kellotapulin lisäksi ympäröi nykyisin Kasinoksi kutsuttu, vuosikymmenten saatossa kauppa-, asunto- pankki- ja virastotalo. Vähitellen kaupat lisääntyivät, oli jopa kirjakauppa 1889 alkaen ja myöhemmin myös kangaskauppa. Kauppojen laajasta valikoimasta esimerkkinä mainittakoon, että ensimmäisiin kauppiaisiin kuulunut Lindblad myi huutokaupassaan vuosisadan lopussa lasi- ja posliiniesineitä, patoja, lamppuja, hevosvaljaita, talvitakkeja, alusvaatteita ja huiveja sekä muuta kauppatavaraa.
Torialueesta muodostui kirkollisen elämän keskuksen lisäksi kaupallisen elämän keskus. Pestuumarkkinoiden ohi ajoi aika ja ne lakkautettiin kunnan päätöksellä 1931. Oli tullut muita tapoja tavata toisiaan ja palkata työväkeä.
Kirkonmäki ja tori oli vilkas paikka 1850-luvulta lähtien yhteisine rakennuksineen, pyhäpäivän väestönpaljouksineen, viljelijöineen ja virkamiehineen, käsityöläisineen, luvattomine kaupustelijoineen (paitsi markkinat) sekä tilattomine väestöineen.
Tori oli eri kansanryhmien kokoontumispaikka. Se oli tämän- ja tuonpuoleisen elämän keskus. Tori on edelleen olemassa ja keskeinen paikka. Kautta historian se on koonnut yhteen ihmisiä tapaamaan toisiaan, viihtymään ja myös kaupantekoon. Löydämmekö sen tavan uudelleen, jolla vapaa, avoin, kaikkien tila kokoaa yhteen asukkaita viihtymään, seurustelemaan ja nauttimaan vaikka jouluglögiä.
