Valvatuksen lasku
Sanna Pietikäinen
Tuomaksen muistikirjat
– Tuomas Antinpoika Teittinen! Nyt raahaat luusi tänne ja sassiin.
Tässä vaiheessa Tuomas tiesi, että isä oli tosissaan. Koko nimen huutaminen niin, että Valvatus raikasi naapuripitäjään asti, tuntui Tuomaksesta epäreilulta. Ei hän pahaa ollut tarkoittanut, kun oli ohijuostessaan maitohinkin kaatanut maahan. Mutta eihän isä sitä ymmärtänyt. Tuomaksella vain oli ollut kiire Oksmanin Juhon luokse kertomaan uudesta aikaansaannoksesta, joka mullistaisi vielä Valvatuksen ja kaikki sen läheisyydessä olijat. Tuomas oli kuullut, että Valvatusta ja muita järviä Joroisten seudulla oli yritetty laskea useampaan kertaan, mutta se ei ollut onnistunut toistaiseksi. Siinäpä vasta urakka johon Tuomaskin haluaisi isompana osallistua. Mutta isän huuto sai korvat punaisiksi vihasta ja häpeästä. Nyt pitäisi palata takaisin ja ottaa vastaan selkäsauna, jonka Tuomas tiesi isän äänensävystä olevan tulossa.
Tuomas ja Juho kulkivat lapsuutensa ja nuoruutensa yhdessä kaikkialla. Ei ollut paikkaa Valvatuksen rannoilla, jossa he eivät olisi onkia heittäneet tahi uineet. Kun lähirannat kävellen oli tutkittu ja ikää tullut sen verran, että veneeseen sai mennä ilman aikuista, ei Tuomasta ja Juhoa pidätellyt enää mikään. Veneellä pääsi niin kauas, ettei Teittisen isännän huutokaan enää kantanut sinne asti. Veneessä Juho kiskoi kaloja Valvatuksesta ja Tuomas harjoitteli kirjoittamista ja laskemista. Muistikirjoihinsa Tuomas merkitsi tapahtumat ja haaveet. Ja niitä haaveita riitti. Tuomas tahtoi suuren tilan itselleen, mahdollisimman paljon maata ympärilleen ja ison perheen. Siinä veneessä Tuomas maalaili Juholle suuria suunnitelmiaan Valvatuksen laskemisesta.
– Mieti niitä kaikkia maita, jotka makoovat järven pohjassa. Kuinka paljon niistä saataisiin viljelysmaita.
– Suuret on puhheet rusthollarin pojjaalla, totesi Juho tyynesti. – Mitenköhän käyp kala-apajille, jos Valvatus laskisi?
– No, apajat siirtyisivät otollisemmille kohdille.
– Ka, siinäpä olisi ettiminen, tuumasi Juho ja heitti onkensa veneen pohjalle. – Eiköhän suodeta rantaan, tekis mieli uimaan.
Valvatuksen laskeminen ei jättänyt Tuomasta rauhaan. Hän mittaili mielessään Valvatuksen rantoja. Souti etsimässä sopivaa kohtaa, josta voisi veden laskea eteenpäin. Silloin kun Tuomas oli ollut vasta vuoden vanha, oli Valvatusta koitettu laskea. Mutta työ oli jätetty, kun maa oli osoittautunut liian kovaksi. Tuomas tutki Valvatuksesta lähteviä ojia ja uomia, laskeskeli ja kirjoitti huomioitaan ylös muistikirjoihinsa. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, sanaili Tuomas Juholle. Juho puisteli päätään, mutta oli kuitenkin kovin kiinnostunut veneretkistä Tuomaksen kanssa, sillä niillä reissuilla Juho sai aina pulleita lahnoja.
– Laita niihin vihkoihis ylös tämä paikka, sanoi Juho usein, kun sattui kohdalle oikein kalarikas syvänne.
– Laitanhan minä vaikka kyllä se karttakin on olemassa.
– Kartta voi valehdella, koska kuka nyt haluaisi paljastaa parhaat apajat muille. Laitat nyt vaan vihkoosi tämä kohta, eläkä hyvä immeinen näytä sitä kenellekään.
Eikä Tuomas näyttänyt vihkojaan kenellekään. Ne olivat vain hänelle. Hän ei tahtonut kenenkään saavan vihiä Valvatukseen liittyvistä ajatuksistaan, ettei kukaan vaan varasta hänen ideaansa.
Pikkuhiljaa Tuomas ja Juho kasvoivat ja alkoivat työnteon. Tuomaksen haaveet suuresta tilasta, jossa kasvattaa perhettä, saivat tuulta alleen, kun hän sai ostettua itselleen Sopasen talon. Aikamoisen porun päästi Sopasen Olli, kun Tuomas sai kuin saikin koko kauppasumman kasaan. Liekö tuo jotain kepulikonsteja käyttänyt, epäili Sopaskan rouva.
Tuomas kasvatti ostamalla ja myymällä tilojensa kokoa. Tuomas osti halvalla karjaa ja hevosia ja lähti myymään ne Viipuriin tai Pietariin kovalla rahalla. Sitten kotipuolessa hän käytti rahansa suurentaakseen maaomistuksiaan. Maatila toisen jälkeen vaihtoi omistajaa ja pian Tuomakselle oli hallussaan kymmenisen tilaa.
Yhtenä kauniina ja aurinkoisena päivänä Tuomas ja Juho sattuivat samaan aikaan kirkonmäelle. Siinä heidän katsellessaan kimmeltävää Valvatusta ja muistellessa veneretkiään, sai Tuomaksen päähänpinttymä vahvistuksen. Valvatuksen laskua voisi yrittää uudestaan. Nyt heitä olisi tässä kaksi innokasta. Tuomas tahtoi saada lisää maata ja Juho paremmat kala-apajat lähemmäs omaa tilaansa. Joten tuumasta toimeen. Lakki päästä ja pitäjänkokoukseen puhetta pitämään. Rusthollari Teittinen ehdotti ja herastuomari Oksman kannatti, jotta Valvatusta laskettaisiin.
– Suattehan työ Valvatusta laskee, mutta millä viisiin se pittäisi tehhä?
– Jospa myö laskettaisiin se Pappilanlammen kautta Karhulahteen, sanoi Tuomas luottaen omiin merkintöihinsä vihkoissaan.
Lupa tuli vaikka Grotenfeltin ukko vastaan pistikin. Tuomas ei juuri korvaansa loksauttanut Grotenfeltin vastaanpistämiseen. Uhopäissään Tuomas pauhasi tekevänsä työn itse. Hän tahtoi korvauksen vain niiltä, ketkä laskusta hyötyisivät.
Tuomas aloitti työnsä ja piakkoin oja jo muuttui lasku-uomaksi, ja lopulta pitäjäläiset kutsuivat sitä Teittisen kanavaksi, niin hurjasti vesi juoksi Valvatuksesta Joroisselkään. Värjäri Grönroosin torppa sattui olemaan liian lähellä uomaa ja se lähti niine hyvineen virran mukana. Grönroos perheineen oli ollut torppansa ulkopuolella, joten suurta vahinkoa ei päässyt tapahtumaan. Sen sijaan Tuomaksen nälkä kasvoi syödessä ja lopulta Tuomas ei muuta tehnytkään kuin laski vettä uomaa pitkin. Uittamalla tukkeja se suurentui koko ajan suuremmaksi. Maantie hävisi uoman kohdalta eikä siltaa saatu rakennettua yhteistuumin, joten uoman yli kuljettiin veneillä ja yhdellä suuremmalla aluksella.
Lopulta Valvatus laski kuutisen metriä. Jättömaata, mätäneviä kaloja ja liejua oli joka paikka täynnä. Tuomas ei nauttinut suurtakaan kansansuosiota. Mutta se ei juuri Tuomasta haitannut vaan hällä oli jo uudet suunnitelmat muistikirjoissaan.
