Charlottan kuusi kirjettä ystävälle
Cilla Ekholm-Tiainen
Tukholma 24.5.1830
Parhain ystäväni,
Anteeksi kovasti, että olet joutunut odottamaan vastaustani näin pitkälle kevääseen, mutta nytpä saat viimein kuulla syyn. Kunpa et olisi niin kaukana, jotta voisimme tavata ja saisin kertoa tämän sinulle kasvotusten!
Kuten jo viime kirjeessä vihjaisin, tapasin tanssiaisissa erään valloittavan miehen, ja tällä välin on käynyt selväksi, että olen hullaantunut häneen niin vakavasti, etten itsekään oikein ymmärrä omaa päätäni ja sydäntäni. Hän on täyttänyt ajatukseni ja vienyt aikani, eikä muulle ole jäänyt tilaa. Olen pitänyt itseäni järkevänä ja harkitsevaisena ihmisenä, mutta hänessä on jotain, mikä saa minut maalailemaan taivaanrantaa ja lentelemään pilvissä.
Haluat varmasti kuulla hänestä lisää, joten anna minun kertoa. Hänen koko nimensä on Carl Axel Gottlund, ja hän on minua kymmenisen vuotta vanhempi, eli ei mikään pojankoltiainen vaan kypsä ja sivistynyt mies. Hän on suomalainen, mutta muutti jo vuonna 1816 tänne Ruotsiin Uppsalan yliopistoon opiskelemaan klassillisia kieliä, luonnontieteitä, filosofiaa ja en edes muista mitä kaikkea.
Carl ei ole vielä täyttänyt kolmeakymmentäviittä vuotta, mutta hän on jo saavuttanut monia asioita taiteen ja tieteen saralla, eikä tulevaisuuden menestys ole kiinni ainakaan kunnianhimon puutteesta, se on tullut lyhyen tuttavuutemme aikana selväksi. Ehtymättömän luovuutensa voimalla Carl kirjoittaa runoja, ja on hän niitä jo julkaissutkin, mutta hänen suurin intohimonsa on kuitenkin suomen kieli ja kansanperinne. Hän on kolunnut ristiin rastiin itäsuomalaista kotipitäjäänsä Juvaa ja kiertänyt Taalainmaan ja Värmlannin metsäsuomalaisten mailla ja kerännyt tutkimusmatkoillaan lauluja, loitsuja, runoja ja satuja sekä seikkaperäistä tietoa kansanihmisten elämästä ja oloista. Parhaillaan hänellä on tekeillä mittava teos, josta on hänen omien sanojensa mukaan tulossa varsinainen suomen kielen monumentti ja kansanrunouden merkkiteos. Ensimmäinen osa on jo ilmestynyt, toinen on työn alla, ja sekin julkaistaan, kunhan painatukseen tarvittava rahoitus löytyy, mutta se on Carlin mukaan enää pelkkä käytännön kysymys.
Turhalla komeudella Carlia ei ole pilattu, mutta minun silmääni hänen ulkomuotonsa on riittävän miellyttävä, joten varmasti jaksaisin katsella häntä vaikka lopun ikäni.
Mikä tärkeintä, hän pitelee minua kuin hentoista valkovuokkoa, enkä ole sellaiseen lainkaan tottunut, siispä ymmärrät varmasti, että pääni on pyörällä! Toivon ja luotan, että osaat olla onnellinen puolestani. Voi hyvin!
Iloisin terveisin,
hupsusti rakastunut C.B.
***
Tukholma 1.6.1830
Ystävä kallis hädässä,
Kirjoitan sinulle jo näin pian uudestaan, koska kaipaan kipeästi luotetun ihmisen tukea, ja sellaisessa tilanteessa käännyn tietenkin aina sinun puoleesi.
Kävi kuten pahoin pelkäsin ja isä sai tietää Carlista ennen kuin olin itse valmis kertomaan hänelle asiasta. Kauppias kun on, isä kuulee kaikista asioista kaiken aina ensimmäisten joukossa, ja nyt hän oli kuullut, että Carlin on nähty tanssittavan minua. Ja aivan kuten aavistin, hän oli vastahankaan, niin kuin hänen tapansa on.
Isä pyysi minut puheilleen, istutti alas työpöytänsä eteen ja lateli varoittavat sanansa. Hänen oli kuulemma annettu ymmärtää, että Carlin maine ei ole tahraton. Joku Uppsalassa aiemmin asunut isän asiakas oli tiennyt mukamas totuutena kertoa, että Carlin sukupuolimoraali olisi kyseenalainen (niin hän oli todella sanonut!) ja että jo opiskeluaikoina Carl huhujen mukaan tanssitti ketä tahansa, joka vain oli pukeutunut hameeseen, ja muutenkin keskittyi muka opiskelun sijaan enemmän kaupungin huveihin, riidan haastamiseen ja jopa tappeluihin. Isä paasasi, että hänen nähdäkseen moinen yltiöpäinen mieskunnon todistelu kertoo äidinrakkauden vajeesta ja uhittelun tarve puolestaan kielii isän hyväksynnän puutteesta. Lisäksi hän totesi painavaan sävyynsä, että se mikä on mieheen lapsuudessa juurtunut, ei niin vain muutu. Minä en tunne Carlin kirkkoherraisää enkä ruustinnaäitiä, joten en osaa ottaa tuollaiseen lausuntoon kantaa. Muistutin isää vain siitä, että minäpä en ole kuka tahansa, vaikka pukeudunkin hameeseen, ja sitä isä ei voinut kieltää. Hän taitaa nyt vain varjella minua hieman liikaa siihen nähden, että olen sentään jo aikuinen nainen.
Isä myös tiesi luonnehtia, että Carl on mielipiteissään jyrkkä ja jopa pappisvastainen, mutta sen minä olin jo itsekin Carlin puheista ymmärtänyt. Itse asiassa arvostan hänessä juuri sitä, että hän uskaltaa ottaa vahvasti oman kantansa asioihin ja seistä sen takana. Samoin tiesin jo ennen isän saarnaa Carlin talousvaikeuksista, joskaan en aivan tarkkaan tiedä niiden alkuperää tai laatua, mutta Carlin mukaan ne ovat vain tilapäisiä ja asia on kuulemma korjaantumassa piakkoin, kun hän saa mittavan korvauksen jostain oikeusjutusta, jonka voitto on hänen mukaansa täysin varma.
Minä olen joka tapauksessa päättänyt, etten tuomitse Carlia huhutun menneisyyden tai muiden ihmisten mielipiteiden perusteella vaan arvotan hänet sen mukaan, miten hän minua kohtelee, ja aina meidän tavatessamme hän on ollut vain ja ainoastaan todellinen herrasmies, joka saa minut tuntemaan itseni enemmän kuin keisarinnaksi. Sitä paitsi eikös meissä kaikissa ole nurjat puolemme? Ne on kai vain hyväksyttävä, jos mielii jakaa elämänsä toisen ihmisen kanssa loppuiän yksinäisyyden sijaan.
Mitä sinä, armas ystäväni, ajattelet tästä kaikesta?
Hieman suutuspäisin (ei sinulle vaan isälle) terveisin,
C.B.
***
Tukholma 15.6.1830
Armas ystäväni,
Kirjoitan sinulle varta vasten kertoakseni tarkemmin siitä oikeustaistelusta, jota olen aiemmin maininnut Carlin käyvän. Tarina on niin uskomaton, että se on aloitettava monen vuoden takaa alusta, vain siten saatat ymmärtää sen suuren kärsimyksen, joka Carlille on tästä aiheutunut.
Kaikki alkoi noin vuosi sen jälkeen, kun Carl aikanaan muutti Ruotsiin ja hankki itselleen valkoisen villakoiran nimeltä Saukko. Carl todella paneutui koiransa kouluttamiseen, kuten hän paneutuu mihin tahansa asiaan, johon vain päättää ryhtyä. Voitko uskoa, että tuhansien tuntien koulutuksen jälkeen tuo lahjakas koira osasi kiivetä puuhun ja ratsastaa hevosen selässä? Eikä siinä kaikki, se osasi myös tehdä korttitemppuja ja vastata yksinkertaisiin kysymyksiin joko nyökkäämällä tai puistelemalla päätään, juosta Carlin puolesta asioilla ja tarjota leipäkoria aterian aikana. Iltaisin se veti Carlin kengät ja sukat jalasta, sammutti kynttilän vesikannussa kastelemallaan käpälällä ja taas aamulla herätti Carlin kello 5. Aivan varmasti tämä kuulostaa liioittelulta, mutta totta se on, ja mikä kaikkein hupaisinta minun mielestäni, Saukko osasi kulkea lakeijaksi puettuna Carlin perässä kahdella jalalla. Minua naurattaa kun vain kuvittelenkin moisen näyn! Saukko ei kuitenkaan ollut pelkkä naurun asia, vaan se oli Carlille uskollinen kumppani, isäntäänsä puolustava suojelusenkeli ja palvelija, joka seurasi häntä mukana kaikilla matkoilla.
Kymmenen vuotta Carl ja Saukko olivat parhaat toverit, kunnes sitten kerran Tukholmassa sattui aivan kamalia. Carl jätti Saukon erään tuttavansa ja maanmiehensä, maustekauppias Hedmanin luo hoitoon käydäkseen kaupungilla toimittamassa asioitaan, mutta kun hän saapui noutamaan koiraa, Hedman väitti sen karanneen ja kummallisesti vain kadonneen. Kului pari vuotta, ja Carl oli niin surun murtama, että opiskeluinto kärsi pahasti (pahat kielet tosin väittävät, että syyt olivat aivan muissa asioissa, mutta juorukellot eivät tiedä mitään totuudesta). Sattuman kautta Carl sai kuitenkin selville, että Saukko oli todistettavasti nähty erään kauppias Björkstenin luona Suomessa, etkä varmasti ylläty kun kerron, että tämä Björksten oli maustekauppias Hedmanin ystävä. Päivän selvää siis on, että Hedman varasti Saukon ja salakuljetti sen Suomeen. Mitä kataluutta!
Sitten se kaikkein hirvittävin osuus tarinasta: kun Carl alkoi vaatia Saukkoa takaisin, Björksten hukutti sen! Voitko kuvitella, se mies mieluummin hukutti tuon erityislaatuisen villakoiran kuin luovutti sen takaisin oikealle omistajalle ja kouluttajalle. Hukuttamisen syyksi Björksten kehtasi vielä valehdella koiran vanhuuden vaivat ja heikentyneen kunnon. Carl ei tietenkään ole voinut antaa näin vakavan rikkomusten sarjan olla, vaan nyt hän vaatii lakiteitse oikeutta ja korvausta, kuten kuuluukin. Nuo ilkeät Hedman ja Björksten saavat vielä vastata teoistaan!
Juhannus on aivan pian, ja odotan jo malttamattomana tapaamistamme. Sitten voimme puhua kaikesta juurta jaksain ja rauhassa.
Lämpimin ajatuksin,
C.B.
***
Tukholma 1.8.1830
Oi ystäväni,
Lyhyt kesä ei ole vielä edes lopussa, ja silti sen aikana elämäni on heittänyt kärrynpyörää ja ottanut niin uuden asennon ja suunnan, etten oikein tiedä, miten muuten pukisin sen sanoiksi kuin sanomalla asian suoraan.
Tämä uutinen saattaa sinua, jos kerran minuakin, äkkiseltään järkyttää, joten toivon, että istut tuolilla tätä kirjettä lukiessasi: Carl ei ole minua vielä edes kihlannut, mutta odotan jo hänen lastaan. Moiti vain minua huikentelevaisuudesta, jos mielesi niin tekee eikä kielesi malta olla tekemättä, kaikista ihmisistä suon sen juuri sinulle, rakas ystävä, mutta muista samalla, että ruumiillinen malttamattomuus on vain merkki tunteideni voimasta.
Pienokaisen on määrä syntyä maaliskuun alussa, ja Carl on tietenkin luvannut viedä minut vihille hyvissä ajoin ennen sitä. Tämä kaikki samaan aikaan sekä sykähdyttää koko kehoani lämmöllä että saa sisukseni vääntymään kauhusta, enkä tiedä miten päin olla ja itkeäkö vai nauraa.
Yritän olla suuremmin pohtimatta, mitä ihmiset ajattelevat ja aletaanko minusta juoruta, mutta isän ankaruutta pelkään. Haluan silti uskoa hänen sydämensä pohjimmaiseen lempeyteen ja luotan, että hän ennemmin hyväksyy Carlin kuin hylkää minut.
Tässä on sinulle riittävästi sulateltavaa yhdelle kertaa, joten lopetan kirjeeni lyhyeen. Olen kovasti kiitollinen, jos annat minulle ymmärryksesi ja kenties kirjoitat minulle muutaman kannattelevan sanan.
Kaikesta hullunmyllystä ja epävarmuudesta huolimatta olen luottavainen tulevaan ja todella toivon, että kaikki kääntyy hyväksi.
Huolestunein mutta silti onnellisin mielin,
C.B. (aivan pian rouva Gottlund)
***
Tukholma 1.4.1832
Hyvä ja kaivattu ystäväiseni,
Kiitos jälleen kirjeestäsi ja Matildan puolesta kiitos syntymäpäiväonnitteluista. Rakas tyttäremme täytti tosiaan kuukausi sitten kokonaisen vuoden. Hän on jo ottanut ensiaskeleensa ja voi muutenkin vallan mainiosti. Voi miten aika rientää!
Iloisia uutisia! Monien vaikeuksien jälkeen Carlin suurteos Otava on viimein pääsemässä kokonaisuudessaan lukijoiden käsiin. Carlille on ollut suuri pettymys, että niin harvat ovat suostuneet häntä avustamaan, kuka mistäkin syystä on kieltäytynyt, ja vaikka hän on tämän asian takia ajautunut riitoihin ja saanut välinsä poikki moneen suuntaan, hän ei ole silti antanut periksi, ja nyt kärsivällisyys palkitaan.
Kirjapaino suostui lopulta painamaan kirjat luotolla, mutta tämä ei vielä asiaa ratkaissut, sillä painotalo ei ole suostunut antamaan valmiita kirjoja Carlille ennen kuin luotto on maksettu. Kaikenlaista hulluutta! Eihän Carl tietenkään voi maksaa luottoa ilman kirjoja, joita ensin myydä. Laivuritkaan eivät suostuneet sellaiseen järjestelyyn, että he olisivat maksaneet kirjapainon kulut täällä Tukholmassa ja perineet sitten saatavansa takaisin Suomessa kirjoja luovuttaessaan. Nyt meitä on kuitenkin kohdannut onnenkantamoinen, kun Carl on ystävällisesti saanut lainan kauppias Enblomilta koirajutusta odotettavissa olevia korvauksia vastaan.
Oikeudenkäynnistä ei tosin ole vieläkään lopullista kerrottavaa. Hovioikeushan ratkaisi asian Carlin hyväksi jo viime joulukuussa, mutta Hedman on kova luu ja asia menee vielä korkeimpaan oikeuteen. Carl on joka tapauksessa vakuuttunut siitä, että mittava korvaussumma on tulossa, ja siksi hän ei lainkaan epäile ottaa vastaan armeliaan Enblomin tarjoamaa lainaa. Ja kyllä minäkin valan uskoni siihen, että Carlin uskollinen Saukko-koira tekee vielä yhden viimeisen tempun ja pelastaa meidät tästä talouden ahdingosta. Saukko osasi 32 temppua, minkä Värmlannista asti hankitut todistajat ovat vahvistaneet, ja Carl oli käyttänyt sen kouluttamiseen 8633 tuntia, mistä hän oli pitänyt tarkkaa lukua. Eihän mikään tuomioistuin voi jättää huomioimatta, että tuollainen koulutus ei ole mahdollista ilman kuluja, puhumattakaan siitä mittaamattomasta mielipahan määrästä ja sen aiheuttamasta työkyvyn alentumisesta, jonka rakkaan eläinystävän menetys sai aikaan.
Kuten Carl itse on monet kerrat korostanut, hänen koiransa oli etevämpi kuin kaikki Ruotsin koirat yhteensä, joten sen arvokin on tällöin suurempi kuin kaikkien muiden yhteensä. Carl on toimittanut oikeuteen monenlaisia todistuskirjoja, joiden mukaan esimerkiksi Venäjän keisari Aleksander I:n koirasta on maksettu hämmästyttävä summa rahaa ja jopa suomalaisen kapteeni Grotenfeltin koira on myyty samalla hinnalla mitä saa kolmesta upseerinhevosesta, vaikka kumpikaan näistä eläimistä ei osannut ollenkaan niin monta konstia kuin Saukko. Eräs englantilainen koira nimeltä Munito puolestaan tuotti jo yhdessä vuodessa omaisuuden, kun sen taitoja näytettiin yleisölle rahan edestä, siitä huolimatta ettei tuo Munitokaan ollut Carlin tietojen mukaan mitään Saukon rinnalla.
Tämä kaikki saattaa kuulostaa kerrassaan mahtailevalta, mutta en minä ymmärrä, miksi Carl moista keksisi ja kertoisi totena vieläpä oikeuden edessä. Isällä tosin on asiasta jälleen kerran omat epäilyksensä. Hän vihjailee, ettei tässä taideta vain vilpittömästi hakea oikeutta varastetusta koirasta vaan että asiaa suurennellaan tavoitteena rahankeruu viattoman luontokappaleen kustannuksella.
Myönnän kyllä joinain päivinä ajattelevani, että oikeudenkäynnistä on tullut Carlille suoranainen pakkomielle, ja salaa epäilen, että hän hieman jopa nauttii tästä pitkittyneestä taistelusta. Hänellä on totta tosiaan sekä mieltymys että taito käyttää sanoja hyökkäysaseena ja tilanteessa kuin tilanteessa perustella oman kantansa oikeellisuus antamatta tuumaakaan periksi. Minä jos kuka sen tiedän. Lisäksi hän on harvinaisen kilpailuhenkinen ja huono häviämään, joten tässäkin asiassa voitto on hänelle ainoa ajateltavissa oleva vaihtoehto, keinolla millä hyvänsä.
Joka tapauksessa, oli perimmäinen totuus mitä oli, me tarvitsemme kipeästi rahaa, ja jos sitä on tällä keinoin tulossa, minä en ainakaan vastusta. Ei tämä kaikki Saukon ikiunta varmasti häiritse.
Äläkä sinä turhaan huoli minusta niin paljon. Jaksan taas nähdä valoa edessäpäin, ja siitä kiitän jo valmiiksi myös Saukkoa. Rauha tuon taitavan koiran sielulle.
Toiveikkain terveisin,
C.G.
***
Tukholma 11.2.1833
Kaivattu ystäväni,
Kuninkaan korkeimman oikeuden päätös tuli tänään ja Carl saavutti kuin saavuttikin voittonsa. Hedman tuomittiin maksamaan korvauksia ja todistajanpalkkioita, mutta Carl ei silti ole tyytyväinen, sillä korvaussumma on huomattavasti pienempi kuin hän oli toivonut, eikä sillä saa mitenkään kaikkia velkoja maksettua pois. Lisäksi molemmat osapuolet saivat sakkoa vastapuolen herjauksesta, joten osa rahoista menee sen maksamiseen.
Kyllä tämä tulos joka tapauksessa helpottaa tilannettamme, joten hyvin voi sanoa, että Saukko todella teki parhaan temppunsa vielä kuolemansa jälkeen, tai oikeammin sanottuna kuolemansa kautta. Ilman tuota erityislaatuista koiraa Carl ei ehkä vieläkään olisi saanut Otavaa painatettua. Kuten Carl itse sanoo, koko Suomen kansan tulisi olla Saukolle kiitollinen, sillä tuo koira on näin ollen tehnyt merkittävämmän työn suomen kielen ja kirjallisuuden eteen kuin yksikään suomalainen virkamies.
Vaikka korvausumma oli pettymys, Carl antoi itselleen kiitosta ja kunniaa voitosta ja piti oikeudenkäyntiä suurena menestyksenä. Vastapuolen asiaa ajoi sentään kolme eri lainoppinutta, kun taas Carl edusti oikeudessa yksin itseään. Hän teki niin pääasiassa siksi, ettei luota kenenkään muun osaavan puhua paremmin puolestaan, ja lopputulos kai osoittaa, että hän oli siinä oikeassa.
Minä olen ennen kaikkea helpottunut, että tämä kummallinen koirajuttu on viimein saatu päätökseen. Nyt me voimme miettiä elämäämme eteenpäin ja olemmekin itse asiassa puhuneet Suomen Kuopioon muuttamisesta, kuten sinua jouluna hieman jo varoittelin. Tiedänhän minä, että se on kaukana ja siinä tapauksessa sinä ja minä emme voisi tavata toisiamme senkään vertaa kuin nyt. Ei se silti maailman äärissä ole, ja kirjeet kulkevat sinnekin, hieman hitaammin vain.
Matilda on jo tomera tyttö ja vaikka pikku Jenny ei ole vielä kuukauttakaan vanha, nopeasti hän siitä kasvaa ja varmasti jo ensi vuoden puolella voisi muutto olla mahdollinen. En osaa aavistaa, millainen elämä meitä Suomessa odottaa, mutta uskon sen olevan Carlille parhaaksi. Täällä hän on onnistunut riitaantumaan turhan monien ihmisten kanssa ja menettänyt suhteet useisiin suosijoihin, joten ehkä uusi alku olisi meille kaikille hyvä vaihtoehto. Carl tahtoo paljon jälkikasvua, joten nyt on varmasti hyvä hetki näin suurelle muutokselle, kun lapsia on vasta kaksi ja tytöt ovat vielä niin pieniä, että sopeutuvat varmasti paljon helpommin uuteen elämään kuin me aikuiset. Kenties paluu Carlille niin rakkaaseen kotimaahan ja kotiseudulle Savoon tutun kielen keskelle antaa hänelle sisäisen rauhan ja levollisemman mielen. Sitä toivon itsenikin takia, sillä välillä elämä hänen ja hänen ehdottomuutensa rinnalla käy raskaaksi.
Sanon tämän suoraan, mutta nykyään minusta tuntuu yhä useammin, että en ole enää hänen maailmansa aurinko ja keskipiste vaan että hän on sitä itse itselleen ja uskoo olevansa myös kaikille muille. Hyvinä hetkinä muistan edelleen sen kolmen vuoden takaisen ilon, kun kaikki tuntui olevan mahdollista ja onni ikuista. Huonoina kausina, joita on ollut viime aikoina aiempaa enemmän, oloni on kovin painava ja pelokas, tämä minun on sinulle tunnustettava, rakas ystäväni. Toivon kuitenkin, että kyseessä on vain ohimenevä koettelemusten vaihe ja tulevaisuudessa yhteinen elämäni Carlin rinnalla täyttyy taas entistä paremmista hetkistä. Näin myös Carl minulle vakuuttelee, ja kyllähän minä häntä haluan uskoa.
Väsynein mutta luottavaisin mielin, sinua ikävöiden,
C.G.
Voit kopioida ja jakaa tarinaa noudattamalla lisenssin CC BY-ND 4.0 ehtoja. Vieraile osoitteessa:
https://creativecommons.org/licenses/by-nd/4.0/
