Haapaniemen kadettien kasvattaja – Samuel Möller
Hilkka Lappalainen
Kaikki alkoi Savon prikaatin komentajasta, eversti Yrjö Maunu Sprengtportenista, joka tultuaan Savon prikaatin komentajaksi vuonna 1775, aloitti oman, yksityisen sotakoulunsa Ristiinan Brahenlinnassa. Yhdeksi apulaisekseen hän kutsui luutnantti Samuel Möllerin, jonka tunsi ja tiesi monipuoliseksi ja taitavaksi pedagogiksi ja linnoitusupseeriksi.
Sprengtporten halusi muutaman vuoden kuluttua kuitenkin lähteä ulkomaille, hänellä kun oli mennyt sukset ristiin kuninkaan kanssa. Näin ollen hän joutuisi lopettamaan sotakoulunsa pidon. Sprengtporten oli kuitenkin tullut siihen vakaaseen johtopäätökseen, että Ruotsin valtakunta tarvitsi virallisen sotakoulun Suomen puolelle. Niinpä hän maaliskuussa 1779, ennen ulkomaille lähtöään, lähetti Ruotsin kuningas Kustaa III:lle esityksensä sotakoulun perustamisesta. Lupa koulun perustamiseen tuli nopeasti, ja Sprengtporten päätti sijoittaa sen Haapaniemen kartanon maille Rantasalmelle.
- No, miksi juuri sinne, miks’ei vaikka Joroisiin tai Ristiinaan?, kysyy lukijamme.
Ja vastaamme, että siihen oli oiva syy. Sprengtporten oli nimittäin perustanut vuonna 1776 hevossiittolan Rantasalmelle, koska ratsuväen hevoskantaa piti hänen mielestään parantaa. Aluksi ”tammala” sijaitsi Parkun kartanossa, mutta hevoset osin laidunsivat Haapaniemessä, kruunun mailla, jonka alavat niityt Haapalahden rantamilla sopivat hyvin laidunmaaksi. Sprengtporten osti vielä itselleen maita kruunun maiden vierestä ja siirsi siittolan kokonaan Haapaniemeen. Joten, Sprengtportenilla oli jo paikka koululle valmiina, kun hän teki esityksen Kustaa III:lle.
Nyt astuu vahvasti kuvaan luutnantti Samuel Möller. Hän oli näet ryhtynyt – Sprengtportenin pyynnöstä – suunnittelemaan sotakoulua ja tekemään sille piirustuksia jo ennen kuin lupahakemus oli edes lähtenyt kuninkaalle. Rakentamaan päästiin siis heti luvan tultua. Mutta kun koulu päätettiin aloittaa jo 1.8.1780, rakennukset olivat vielä kesken ja niinpä koulu aloitti toimintansa väliaikaisesti vastaperustetussa Kuopion kaupungissa. Heti seuraavana keväänä päästiin kuitenkin jo uusiin tiloihin Haapaniemeen. Sotakoulun aloittaessa Sprengtporten ei siis ollut enää koulun johdossa, hän oli jäänyt ulkomaille, kiertelemään Eurooppaa ja päätynyt sitten Pietariin.
Mölleristä tuli itseoikeutetusti opettaja uuteen sotakouluun, olihan hän sekä filosofian maisteri että teologi ja lisäksi insinööriupseeri, linnoitusopin suorittanut sotilas. Möller oli myöskin ahkera ja määrätietoinen ja hän käytti kaikkia saamiaan oppeja koulujärjestyksen laadinnassa, jonka mukaan kadettioppilaat tulisivat opiskelemaan.
- Eikös siellä Sprengtportenin Brahenlinnan koulussa ollut jo opetussuunnitelma, jota noudattaa?, kysyy nyt joku lukijoistamme.
Ja me vastaamme, että oli, mutta ei virallista. Ei ollut virallista koulutusohjelmaa eikä suunnitelmaa, koska Haapaniemen sotakoulu oli Ruotsin valtakunnan, ja koko Pohjoismaiden ensimmäinen virallinen maavoimien kadettikoulu. Ruotsissa oli vain merikadettikouluja, joten koulujärjestys täytyi laatia lähes kokonaan vailla esikuvia.
Möller ryhtyi toimeen ja teki perusteellista työtä, jopa niin perusteellista, ettei hänen suunnitelmaansa hyväksytty pitkään aikaan sen liiallisen yksityiskohtaisuuden vuoksi. Opetussuunnitelmassa oli nimittäin 53 sivua, jossa yleissivistäviä, tiedepohjaisia ja sotilasaineita oli yhdeksäntoista; ensimmäisenä theologien, viimeisenä dansa. Väliin mahtuivat kaikki edelleenkin käytössä olevat sotatieteiden sotilasaineet sekä matematiikka ja kielet. Kun Mölleristä tuli Haapaniemen sotakoulun johtaja vuonna 1782, hän ryhtyi noudattamaan suunnitelmaansa, vaikka sitä ei ollut hyväksyttykään.
Kerromme nyt tärkeimmät oppiaineet, joita sotakoulussa opetettiin. Kouluun tullessaanhan oppilaiden piti osata jo lukea, kirjoittaa, laskea ja tuntea katekismus kannesta kanteen. Tämän pohjalle opetus suunniteltiin. Varsinaisia upseerin tehtäviin liittyviä aineita olivat mm. linnoitus-, kartanpiirustus- ja tykistöoppi sekä taktiikka ja optiikka. Näitä tukevia harjoitusaineita olivat ratsastus ja miekkailu. Yleissivistys oli Möllerin mielestä upseereille välttämätöntä ja siksi opetusohjelmaan kuului myös teologiaa, moraalioppia, historiaa, maantiedettä, luonnonoppia ja yhteiskuntaoppia. Kielten opiskelu oli tietysti välttämätöntä yleissivistyksen kohottamiseksi ja etenkin ranskan kieli 1700-luvun kulttuurikielenä oli tärkeällä sijalla. Latinan kieli siis unohdettiin, mutta saksan ja venäjän opetusta oppilaat saivat. Ja itsestäänselvyys oli, että ruotsin ja suomen kielen lukemisen ja kirjoittamisen taidot tuli olla kaikilla. Osa oppilaista oli kotikieleltään ruotsalaisia, osa suomalaisia, joten opetus painottui sen mukaan. Näyttämötaiteet olivat myös osa yleisivistyksen kohottamista, siksi teatterikappaleiden tekeminen kuului osana harrastusaineisiin. Ja dansaaminen, se oli myös välttämätöntä seurapiireissä upseerismiehille.
Kouluun otettiin vuosittain 16 vakinaista kadettioppilasta, joiden ylläpidon koulu maksoi. Lisäksi otettiin ylimääräisiä oppilaita, jotka joutuivat kustantamaan ylläpitonsa itse. Aluksi ylimääräisiä oppilaita oli muutama, mutta heidän määränsä kasvoi vähitellen jopa suuremmaksi kuin vakituisten oppilaiden määrä.
Koulun oppilaat olivat aatelisten ja ei-aatelisten kartanoiden ja hovien poikia. Monien isät olivat sotilaita, ammatti periytyi, mutta uusiakin sotilassukuja syntyi. Suuri osa oppilaista oli Savosta, olihan täällä kartanoita melkoisesti, mutta tuli oppilaita myös muualta Suomen alueelta.
Oppilaat olivat nuoria, 13-15 vuotiaita, jokunen jopa 12-vuotias. Koulu piti suorittaa neljässä, mutta viimeistään kuudessa vuodessa, joten valmistuessaan sotilaiksi kadetit olivat tuskin 20-vuotiaita.
- Hehän ovat olleet ihan lapsia sotakouluun tullessaan!, huudahtaa lukijamme.
Kyllä, näin oli, tämän päivän katsannon mukaan, vastaamme hänelle. Siksi Möllerillä olikin suuri vastuu sekä opetuksesta että nuorukaisten kasvatuksesta. Viisaana ja koulutettuna pedagogina hän ymmärsi tämän, ja hänen metodinsa lähtökohtana olikin ihmisen toiminnan ja mielen yhteys, kulttuurinen syvähenkisyys, isänmaallisuus, sekä teorian ja käytännön yhteensovittaminen. Yhteishenki ja toisten kunnioittaminen sekä oppilaiden vahvuuksien tukeminen tekivät Haapaniemen sotakoulusta aikaansa edellä olleen oppilaitoksen. Vanhempien kadettien perustama ”neuvosto” huolehti kurista ja järjestyksestä sekä loi yhteishenkeä oppilaiden ja opettajien välille. Möllerin mukaan kadetteja tuli ohjata ilman “kyllästystä ja nyrpeyttä”. Hän korosti oppilaiden ystävällistä kohtelua ja opettajan oman esimerkin tärkeyttä. Aikalaiset näkivätkin koulun yhtenä suurena perheenä.
- Tuota kaikkeahan meillä on nytkin!, kommentoi taas lukijamme.
Aivan oikein, toteamme hänelle. Samuel Möller oli todella aikaansa edellä ja ymmärsi yhteistoiminnan, luottamuksen ja toisen ihmisen arvostuksen merkityksen koulun ja yhteisön toiminnassa ja siten koko yhteiskunnassa. Samuel Mölleristä onkin lausuttu ”Hän on jaloimpia niistä kansalaisista, jotka auroin, miekoin, miettehin ovat raivanneet meillä uusia uria”.
Lopuksi kerromme muutamia vuosilukuja Samuel Möllerin (s. 6.5.1743) uran taipaleelta. Hän johti Haapaniemen kadettikoulua vuodesta 1782 vuoteen 1788, Kustaa III sotaan saakka, jolloin koulu lakkautettiin sodan ajaksi. Sodan jälkeen hän palasi koulun johtoon ja jäi eläkkeelle vuonna 1799. Suomen sodan jälkeen, vuonna 1810 Möller esitti koulun aloittamista uudelleen, mutta hänen ehdotukseensa ei Pietarissa suostuttu. Kahta vuotta myöhemmin, vuonna 1812 koulu kuitenkin aloitti toimintansa kenttämittauskoulun nimellä, jossa koulutettiin aluksi kartoittajia, myöhemmin myös upseereita. Möller palasi opettajaksi kouluun, ei kuitenkaan enää sen johtoon. Lopullisesti Samuel Möller joutui jättämään Haapaniemen vuonna 1814 vanhuuden tuoman heikkouden vuoksi. Möller kuoli Joroisvirralla vuonna 1815, ja hänet haudattiin Joroisten kalmistoon.
