Haraldin eeppinen epikriisi
Maarit Kari
Petter Wilhelm Harald syntyi Suomen suuriruhtinaskuntaan 1847. Syntymänsä vuosikymmenellä talous kasvoi aiempaa nopeammin, mutta kansakuntaa koetteli Krimin sota, joka syttyi Petterin ollessa 6-vuotias ja sotaa kesti 3 vuotta, joskin sodan tapahtumat sijoittuvat kauaksi Petterin synnyinseuduilta. Nälkävuosien aikaan 1960- luvulla Petter oli teini-iässä, mutta kansan kurjuudesta hyötyi hänen maanviljelijäisänsä, joka rikastui viljan myynnillä.
Kookasrakenteinen Pekka oli omien sanojensa mukaan myös vahva voimiltaan. Hän kertoi jaksavansa kantaa kaksi tynnyrin mittaa viljaa suorilla käsillä pitkiäkin matkoja. Tynnyrin mitta oli 165 kiloa, ja rotevammallekin miehelle se oli työläs kannettava.
Kun Pekka lähti opiskelemaan, hän antautui asialleen niin, että laihtui aivan honteloksi. Tohtori Nylander määräsi tuolloin Pekalle rautaa. Pekka ei kuitenkaan suostunut lasten rautaliuoksia syömään ja tohtori kehottikin nauttimaan raudasta viilattua rautajauhoa, jota tilattiin Juan tehtaalta yhdeksän naulaa, kun muuan vaimoihminen tarvitsi samaa lääkettä. Apteekkien rautajauhetta lääkäri neuvoi välttämään, kun siinä oli mukana myrkyllistä kuparia. Rautajauhetta olisi nautittava 3 ruokalusikallista päivässä ja sen sain hulautettua alas helposti veden tai maidon kanssa.
Vahvistuipa Pekka rautajauheesta kovin, mutta varmuuden vuoksi varasi nahkurimestarin luona vielä sänkynsä alle olutta, jota joi nukkumaan mennessä 12 pulloa. Vahvistui siinä samalla Pekan vyötärönkin seutu ja mies tunnettiinkin pyylevänä kirkon miehenä. Mieskuntoa se ei kuitenkaan vienyt, vaan onnistuipa Olga-vaimon kanssa saada peräti yhdeksän lasta. Lapset on oikein merkitty kirkon kirjoihin, joten ainakin se osa tarinasta on totta.
Pekalla oli myös ilmeinen hengissä säilymisen kyky. Tänäkin päivänä varoitellaan erityisesti kevättalvisin joutumasta heikoilla jäillä veden varaan. Pekkakin joutui Kuopion aikoina avantoon, luisteltuaan sinne takaperin. Toisen tarinan mukaan hän tosin oli ollut kävelemässä lumen peittämällä jäällä, kukapa tietää. Se kuitenkin tiedettiin, että keväällä veden pinta voi jään alla laskea ja jää voi siten jäädä kivien varaan kuin kannatukseen. Pekka olikin huomannut ylettävänsä jään alla pohjaan ja pään yltäneen veden pinnalle, jään ja veden väliin jääneeseen ilmatilaan. Siellä jään alla oli hän kävellyt pyykkärimuijien avannon luo, noussut sieltä ja murjaisseen olevansa kunnossa, kastunut vain.
Olipa Pekka myös halkoja tehdessään onnistunut lyömään peukalonsa irti. Peukalo oli pudota tupsahtanut lastukasaan. Pekka oli nostanut peukalon kasasta, laittanut takaisin paikalleen ja jatkanut hommia. Todisteena tarinoidensa tilkkeeksi näkyi peukalon tyvessä selvästi näkyvä arpi.
Opiskeluaikoina Pekan mielessä vilahti myös lääkärin opinnot, kun nahkurimestarin luo oli tullut selkeästi heikossa kunnossa ollut nuorukainen pyytämään lääkettä horkkatautiin. Nahkurimestari olikin antanut pojalle harmaasävyistä nestettä ja nuorukainen saapui myöhemmin takaisin terveen oloisena kysymään tehokkaan lääkkeen koostumusta. Liemi oli kuulemma tehty lieroista ja vedestä ja säilytetty lämpimässä paikassa, kunnes lierot hajosivat nesteeseen. Halutessa lieron hiutaleet kuulemma saattoi myös suodattaa pois. Tätä reseptiä Harald oli kuulemma jakanut myös seurakunnissa ja saanut kovin kiittävää palautetta. Ennen Rautalammille siirtymistään Harald oli itsekin sairastanut sitkeää horkkatautia puolisen vuotta. Kun kansanjuhlilla Tuomalanmäellä pankinjohtaja Jussi Immosen isä Anshelm Immonen oli tiedustellut, miksei kappalainen itse ollut käyttänyt mainostamaansa lääkettä, oli hän todennut vain: ”Älä hupsuttele”.
