Joroisten kirkko

Kuva Eija Sistonen

Joroisten puukirkko on niitä harvoja savolaisia kirkkoja, jotka ovat säilyneet 1700-luvulta saakka. Joroisten seurakunta perustettiin vuonna 1631 Rantasalmen ja Juvan seurakunnista. Ensimmäinen kirkko rakennettiin vuonna 1686 ja siihen mahtui noin 450 henkilöä. Jo tätä ennen Kerisalon kylässä on todennäköisesti ollut kappeli, josta on muistona sellaisia paikannimiä kuin Kirkkokangas ja Papinpelto.

Nykyinen kirkko rakennettiin vuosina 1792-1793. Lopulliset piirustukset ovat valmistuneet Tukholmassa, mutta niitä ei ole rakennettaessa tarkoin seurattu. Malliltaan kirkko on tasavartinen ristikirkko, johon mahtuu noin 1000 henkeä. Kirkkohuoneen muodot ovat 1700-luvun loppupuolen virastotyyliä. Sakaristo on alttarin takana ristivarren päässä ja sakaroiden edessä ovat pienet eteiset.

Saarnatuoli on edellisen kirkon ajalta vuodelta 1701 ja sen sivuilla on peilisyvennyksiin maalattu apostolien kuvat. Saarnatuolin yläpuolella on seitsensivuinen katos, jossa riippuu kyyhkynen, Pyhän Hengen vertauskuva. Tiimalasi saarnatuolin reunalla on valmistettu Tukholmassa vuonna 1765.

Sakastissa on nähtävillä seurakunnan kolmannen kirkkoherran Tuomas Laurinpoika Iskaniuksen lahjoittama alttaritaulu vuodelta 1667. Alttaritaulussa on kuvattuna ristiinnaulittu Kristus.

Sakastista löytyy myös seurakunnan aikaisempien pappien kuvia sekä vihkiryijy. Sakastin kattokruunut ovat seurakunnan vanhasta pappilasta.

Alttaritaulu on tunnetun savolaisen taiteilijan Pekka Halosen käsialaa vuodelta 1901. Pääsiäiseen liittyvän taulun aiheena on Jeesus herättää opetuslapsia.

×
×

Etsi sivustolta