Torstilan kartano
Torstilan kartanon tunnettu historia alkaa yli kolmensadan vuoden takaa, jolloin neljästä eri tilasta muodostettiin ratsutila. Nimensä tila sai Torsti Pentinpojan mukaan. Hänen jälkeensä omistuksesta käytiin pitkä kiista, kunnes asiaan puuttui jopa kuningas Adolf Fredrik. Lopulta Ruotsin valtakunnan säädyt ratkaisivat asian joroislaisen everstiluutnantti Georg Fredrik Tigerstedtin hyväksi. Hänet mestattiin maanpetturina 1790, mutta leski sai pitää tilan.
1800-luvun alussa tila oli vuokrattuna kapteeni Carl Wilhelm Malmille. Tuona aikana Torstilassa vietti kesiään J. A. Sandels, tuttu sotasankari Vänrikki Stoolin tarinoista. Vuosisadan loppupuolella Torstila kuului Teittisille, joiden aikana Valvatus-järven pintaa laskettiin kuusi metriä ja talossa toimi mm. Joroisten postikonttori. Nykyinen nikkarityylinen päärakennus on vuodelta 1893. Nykyiselle suvulle tila siirtyi vuonna 1878, kun Rautalammilta kotoisin oleva Lauri W. Jalkanen asettui Torstilaan.
Vuoden 2017 alussa tilalla tehtiin sukupolvenvaihdos ja uudeksi omistajaksi tuli Lauri W. Jalkasen pojanpojantyttären, Melitta Jalkasen veljentytär Arnevi Rautanen. Arnevi ja miehensä Juha ovat kunnostaneet päärakennuksen kodikseen ja jatkavat Torstilan peltojen ja metsien hoitoa. Tila on ollut luomuviljelyksessä 90-luvulta saakka.
Torstilan pihapiirissä sijaitseva navetta rakennettiin 1923-26 omasta savesta poltetuista tiilistä ja oman metsän puista. Sen piirsi arkkitehti J. S. Sirén, joka myöhemmin suunnitteli mm. Helsingin Eduskuntatalon. Navetassa oli parret 80 Itä-Suomen kyytölle. Karjatalous loppui 1963. Sen jälkeen tilat ovat toimineet mm. hevostallina ja konehallina. Navetan komea ylinen on kunnostettu juhla- ja konserttitilaksi, jossa järjestetään myös Joroisten Musiikkipäivien konsertteja.