Joroisten Musiikkipäivillä kuullaan tänä vuonna kaksi kantaesitystä.
Torstaina 30.7. klo 19 konsertissa Yön lauluja ja tansseja Joroisniemen kartanossa Joroisissa kuullaan ensiesityksenä Tapani Länsiön Yön laulut. Teoksessa on 14 osaa, jotka kuullaan osioina konsertin eri vaiheissa. Konsertissa esiintyy pianisti Risto-Matti Marin.
Perjantaina 31.7. klo 17 konsertissa Asioita joita tehdään – hengitä Järvikylän kartanossa Joroisissa esiintyvät tenori Tuomas Miettola ja pianisti Collin Hansen. He esittävät kantaesityksenä laulusarjan Canaille, jonka on säveltänyt Paavo Korpijaakko.
Alla säveltäjien mietteitä sävellystyöstä:
Yön Laulut
Huomaan vanhenemisen muuttaneen suhdettani säveltämiseen varsin paljon. Nuorempana sitä vain ryhtyi työhön ja luotti onnistumiseen; etenkin jos teos oli tilattu. Nykyään ryhtyminen uuteen sävellykseen on alkanut vaatia aika paljon.
Minun on innostuttava. Minulla täytyy olla jotenkin selittämätön tunne siitä, että tämä teos vaatii tulla sävelletyksi, täytyy olla painava syy säveltää se. Tämä painava syy vaihtelee. Olen viime vuosina säveltänyt paljon pianomusiikkia; laajimpana 24 preludin sarja. Olen kartellut pianoa ehkä siksi, että se on oma instrumenttini ja sille sävelletty musiikki on niin ylivertaisen hienoa; Beethoven, Chopin, Fauré, Palmgren. Jotkut nuoruuteni pianoteokset ovat ihan sympaattisia.
Innostukseeni pianomusiikin pariin vaikutti paljon Risto-Matti Marin. Hänen valloittava soittonsa sekä esitykset preludeistani innostivat jatkamaan. Koin preludisarjan jälkeen liittyneeni siihen arvokkaaseen jatkumoon säveltäjiä, joilla on 24 preludia.
Siispä sitten nocturnojen sarja. Tämän esikuvat olivat liian koskettavaa, liian taitavasti tehtyä musiikkia. En yllä lähellekään. En jatka tämän lajin parissa. Keksin kuitenkin vaatimattomamman muodon; teen pieniä lyyrisiä tunnelmakuvia, joita kutsun yölauluiksi. Itselleni aivan uusi lähestyminen oli myös antaa kullekin osalle nimi ja tavoitella tiettyä tunnelmaa. Tämä myöhäisromanttinen ja nykyään taatusti naiivi lähestyminen alkoi tuntua hyvältä syyltä tehdä tämä teos. Tunsin miltei lapsellista iloa säveltäessäni ”Iltapilviä” tai ”Tähdenlentoja”, etenkin ”Levottomat jalat…”. Pitkään uinuskellut romantikko minussa sai hetken kukoistaa.
Tapani Länsiö
Canaille
Laulua säveltäessään säveltäjän tehtävä on kuunnella ja kunnioittaa tekstiä sekä palvella sitä parhaalla mahdollisella tavalla. Säveltäjän aikaansaannos on kuitenkin aina vain yksi mahdollinen tulkinta tekstistä.
Jeni Packalenin runosarja Canaille avautuu moneen suuntaan ja ruokkii voimakkaasti visuaalista mielikuvitusta. Koin sen eräänlaisena pienoistutkielmana ihmisyydestä – suhteesta omaan kehoon ja muihin ihmisiin. Tämä moninaisuus on innoittanut myös minua säveltämään lauluja, joiden tyylilliset piirteet poikkeavat toisistaan varsin laajasti.
Teksti kuljetti minut intiimistä, omasta huoneesta villin laukan kautta meren ulapalle, sieltä savuiseen yökerhoon ja lopulta jätti istumaan yksin rantakivelle. Matka oli huikea, vaativa ja lopulta riemastuttava.
Mitä enemmän työskentelen laulumusiikin parissa, sitä syvemmällä erilaisten (itse asettamieni) vaatimusten suossa tarvon. Jokainen kirjoitettu fraasi vaatii edellistä tarkempaa harkintaa, ja silti lopputulos jää usein kompromissien sävyttämäksi. Kun musiikillinen intuitio ja teksti veisivät yhteen suuntaan, kokonaismuodon vaatimukset ja laulutekniset realiteetit saattavat ohjata toisaalle.
Kuinka ottaa huomioon kevyen ja lyyrisen äänen erityispiirteet? Entä jos laulut haluaisi joskus esittää mezzosopraano tai basso – edellyttääkö se pianomateriaalin osittaista uudelleenkirjoittamista? Pitäisikö liediin suhtautua osittain ooppera-aarian tavoin: antaa äänellisen karaktäärin ohjata musiikillisia ratkaisuja ja herkistyä kuulemaan kunkin äänityypin hienovaraisuuksia?
Vasta hiljattain minua valistettiin ala-ylimenoalueen merkityksestä ja siihen liittyvistä ilmiöistä. Miksi tämä tuntuu muuttuvan koko ajan vaikeammaksi? Sisyfos – apua!
Paavo Korpijaakko